Pauli Rautiainen: Kaikki kansalaisaloitteet on otettava vakavasti


Pauli RautiainenKun kansalaisaloitetta istutettiin Suomen perustuslakiin, ajateltiin, ettei aloitteita jätetä kovin usein. Asetettua 50 000 kannattajan rajaa pidettiin pikemminkin korkeana kuin alhaisena. Toisin kävi. Kansalaisaloite löi itsensä läpi – kansalaisyhteiskunta otti sen omakseen. Hyvä näin!

Kansalaisaloiteinstituutiosta tuli kiinteä osa suomalaista demokratiaa viimeistään siinä vaiheessa, kun eduskunta hyväksyi avioliittolakiin joukon muutoksia niitä vaatineen kansalaisaloitteen pohjalta. Tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen oli myös hieno päivä ihmisoikeuksille, kuten Juhani Kortteinen tässä blogissa tuoreeltaan kansalaisaloitteen hyväksymisen jälkeen kirjoitti. Aloitteen taustalla ollut ihmisoikeusliike saavutti merkittävän voiton seksuaalivähemmistöjen syrjinnän vastaisessa kamppailussa, vaikka aloite ei toki ratkaissut kaikkia seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeusongelmia. On vaikea kuvitella, mikä aihepiiri olisi voinut paremmin sopia kansalaisaloitejärjestelmän lopulliseen sisäänajoon kuin perustuslakiimme ja kansainvälisiin ihmisoikeusasiakirjoihin jo kirjattujen ihmisoikeusperiaatteiden edistäminen. Päivä, jona tasa-arvoista avioliittolakia koskenut kansalaisaloite hyväksyttiin, oli hieno päivä niin ihmisoikeuksille kuin suomalaiselle demokratialle.

Kansalaisaloitteet kehittävät demokratiaa

Tasa-arvoista avioliittolakia koskeneen kansalaisaloitteen hyväksyminen oli vain jäävuoren huippu kansalaisaloitteiden käsittelyyn viime vaalikaudella liittyneessä eduskuntatyössä. Pienen alkukankeuden jälkeen eduskunta osoitti kykynsä asialliseen ja huolelliseen lainsäädäntötyöhön myös siinä tilanteessa, että aloite siihen oli tullut hallituksen sijaan suoraan kansalta. Eduskunnan täysistunto hylkäsi kansalaisaloitteet turkistarhauksen kieltämiseksi, tekijänoikeuslain muuttamiseksi, energiatodistuslain muuttamiseksi ja ruotsinkielen muuttamisen valinnaiseksi kaikilla kouluasteilla. Kaikki aloitteet otettiin tasa-arvoista avioliittolakia koskeneen kansalaisaloitteen tapaan vakavasti. Ne käsiteltiin perinpohjaisesti ja noudattaen suurempaa avoimuutta kuin suomalaisessa lainsäädäntötyössä on ollut tapana. Hylätytkin kansalaisaloitteet ovat olleet siten viitoittamassa tietä kohti avoimempaa valiokuntatyöskentelyä julkisten kuulemisten muodossa. Energiatodistuslain muuttamista koskevan kansalaisaloitteen voi myös katsoa tulleen asiallisesti hyväksytyksi. Eduskunta hyväksyi lakialoitteen hylätessään ponnen, jolla se velvoitti hallituksen edistämään aloitteen tavoitteita osana Euroopan unionin piirissä tapahtuvaa lainsäädäntötyötä.

Edellisellä vaalikaudella eduskunnalle jätettiin myös kansalaisaloite rattijuoppojen rangaistuksien tiukentamisesta. Tuo aloite kuitenkin raukesi ennen täysistuntokäsittelyä vaalikauden viimeisten valtiopäivien päättymisen yhteydessä. Vaikka yhden kansalaisaloitteen raukeaminen tekee pienen särön kansalaisaloitejärjestelmään, eduskunnalle voi antaa viime vaalikaudelta kiitettävän arvosanan kansalaisaloitteiden tuomisessa valtiosääntötekstin tasolta valtiopäiväkäytänteiden tasolle. Yhden kansalaisaloitteen raukeamista arvosteltaessa on muistettava, millaiseen hallituksen aiheuttamaan sähellykseen viime vaalikauden viimeiset valtiopäivät huipentuivat.

Älkäämme pelätkö kansalaisaloitetta 

Myös juuri alkaneella vaalikaudella kansalaisaloitteet ovat olleet näyttävästi esillä. Vaikka vaalikauden ensimmäiset valtiopäivät on juuri saatu avatuksi eikä uusi hallitus ole vielä valmistellut muita kuin teknisluonteisia esityksiä, eduskunnalle on jo jätetty yksi kansalaisaloite. Tämän päivystysasetuksen muuttamista koskevan kansalaisaloitteen eduskunnan täysistunto ehti juhannuksen jälkeen lähettää sosiaali- ja terveysvaliokuntaan valmisteltavaksi.

Tänä kesänä huomiota ovat saaneet erityisesti kaksi kansalaisaloitetta, joiden kannatusilmoitusten kerääminen on parhaillaan käynnissä. Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen laati heinäkuussa kansalaisaloitteen, jossa edellytetään kansanäänestyksen järjestämistä Suomen kuulumisesta euroalueeseen. Aito avioliitto -yhdistys ajaa puolestaan kansalaisaloitetta tasa-arvoisen avioliittolain kumoamiseksi. Molemmat aloitteet onnistunevat keräämään vaaditut 50 000 nimeä. Aito avioliitto -yhdistys on tässä ilmeisesti jo onnistunutkin, vaikka kannatusilmoituksia ei ole vielä jätetty viralliseen tarkastukseen.

Molempia aloitteita on kutsuttu mediakeskustelussa kansalaisaloitejärjestelmän kriisiksi. Helsingin Sanomat viittasi juuri näihin aloitteisiin todetessaan muutama päivä sitten pääkirjoituksessaan: ”Kansalaisaloitteita uhkaa inflaatio.” Myös muissa lehdissä aloitteita on kuvattu kansalaisaloitejärjestelmän valuvioiksi. Julkisen keskustelun suunta on demokratian kannalta huolestuttava. Vielä tasa-arvoista avioliittolakia koskeneen keskustelun yhteydessä korostettiin, että kaikki kansalaisaloitteet pitää viedä asianmukaiseen eduskuntakäsittelyyn ja lähtökohtaisesti täysistunnossa käsiteltäväksi. Nyt etsitään perusteita sille, miksi Paavo Väyrysen ja Aito avioliitto -yhdistyksen kansalaisaloitteet eivät ole oikeita kansalaisaloitteita. Monesta suusta on viimeviikkojen mediakeskustelussa kuultu, että tällaisten kansalaisaloitteiden tekeminen pitäisi estää tavalla tai toisella.

Monet tasa-arvoista avioliittolakia koskeneen kansalaisaloitteen kunnollista käsittelyä vaatineet ovat nyt vaatimassa, että tasa-arvoisen avioliittolain kumoamista koskeva kansalaisaloite pitäisi haudata eduskunnassa valiokuntakäsittelyn syövereihin. Tällaiset puheenvuorot eivät edistä demokratiaa, jonka peruslähtökohtiin kuuluu kaikenlaisista lainsäädäntöaloitteista keskustelu mahdollisimman avoimesti ja tasapuolisesti.

Helsingin Sanomissa julkaistiin hiljan mielipidekirjoitus ”Uusi kansalaisaloite ei täytä lain vaatimuksia”. Siinä pyöritellään muutamaa kokonaisuudesta irrotettua lausetta kansalaisaloitelakia koskeneen hallituksen esityksen yleisperusteluista. Niiden avulla kirjoituksessa päätellään, ettei Aito avioliitto –yhdistyksen alulle panema kansalaisaloite täytä kansalaisaloitelaissa asetettuja muotovaatimuksia. Kirjoitus on hyvä esimerkki puheenvuorosta, jossa ei-toivottu kansalaisaloite yritetään torpata asia-argumentaation sijaan erityyppisiä muotovirheitä etsimällä.

Mielipidekirjoituksessa esitetty ajatus, ettei kansalaisaloitteessa voida esittää muutoksia helmikuussa 2015 annettuun lakiin avioliittolain muuttamisesta ennen tuon lain voimaan tuloa maaliskuun alussa 2017, perustuu kansalaisaloitelain virheelliseen tulkintaan. Niin perustuslain kuin kansalaisaloitelain perusteella on selvää, että kansalaisaloite voi koskea minkälaisia lainsäädäntöasioita tahansa. Itse asiassa kansalaisaloitelaissa on katsottu, että kansalaisaloite voi olla sisällöllisesti lähes minkälainen tahansa. Sen on vain jollakin tavalla sisällettävä lainsäädäntöaloite, joka voidaan pukea joko suoraan lakitekstiksi tai vaihtoehtoisesti hallitukselle kohdistetuksi toivomukseksi lainsäädäntötyön käynnistämisestä. Niinpä esimerkiksi ilmiselvästi perus- ja ihmisoikeuksien vastaiset aloitteet tulevat torjutuiksi vasta niiden eduskuntakäsittelyn aikana. Tällöin niihin sovelletaan samoja perustuslakikontrollin mekanismeja kuin hallituksen esityksiin ja kansanedustajien lakialoitteisiin. Saattaa hyvinkin olla, että perusoikeuksia kaventavat kansalaisaloitteet törmäävät perustuslakiin herkemmin kuin perusoikeuksien toteutumista edistävät aloitteet.

Samaiseen Helsingin Sanomissa julkaistuun mielipidekirjoitukseen sisältyvä ajatus siitä, ettei kansalaisaloite saa kohdistua asiaan, jota koskeva kansalaisaloite on käsitelty eduskunnassa aiemmin, ei saa sekään tukea perustuslaista tai kansalaisaloitelaista. Demokraattinen yhteiskuntaa perustuu itseasiassa aivan vastakkaiselle ajatukselle. Demokratian ideaan kuuluu, että johonkin lakiin tyytymättömät pyrkivät lainsäädäntöaloitteen kautta muuttamaan tuota lakia. Siksi ei ole mitään syytä estää erityyppisten vastaehdotusten nostamista esityslistalle. Demokraattisen päätöksenteon ytimessä olevat intressiristiriidat on hyvä tehdä näkyviksi. Kokonaan toinen asia on, kuinka järkevää oikeus- ja yhteiskuntapolitiikkaa on juuri tehtyjen lakimuutosten kumoaminen. Ei ole kuitenkaan tavatonta, että lainsäätäjä pyörtää päätöksiään ennen kuin ne tulevat voimaan, vaikka erinäiset muun muassa oikeusvarmuuden ylläpitämiseen liittyvät seikat asettavat toki pidäkkeitä lainsäätäjän mielenmuutoksille.

Kun kuuntelee viimeviikkoina käytyä keskustelua ei-toivotuista kansalaisaloitteista, mieleen nousevat ne puheenvuorot, joita kuultiin ensimmäisten kansalaisaloitteiden saavuttua eduskuntaan. Silloin vaadittiin muun muassa turkistarhauksen vastaisen aloitteen hylkäämistä heti tuoreeltaan siihen sisältyneiden teknisten puutteiden vuoksi. Tuolloin kansalaisaloitteen sisältöön kriittisesti suhtautuneet katsoivat, että aloite olisi pitänyt jättää kokonaan käsittelemättä, koska siihen sisältyi valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallinen liian avoin asetuksenantovaltuus. Myös tasa-arvoisen avioliittolain kriitikot katsoivat aloitteen olevan huonosti eduskuntakäsittelyyn soveltuva. Koska aloite kaipasi teknistä hienosäätöä, kriitikot halusivat nähdä aloitteen vain lähetekeskusteluun sopivana asiakirjana. Onneksi eduskunta ei tarttunut näihin täkyihin vaan otti kummankin aloitteen käsittelyn vakavasti.

Kansalaisaloitteista keskusteltaessa on ilmiselvästi vaikeaa pitää aloitteiden muodon ja käsittelytavan tarkastelu erillään niiden sisältöä koskevasta keskustelusta. Erottelu on kuitenkin tärkeä. Demokraattisen yhteiskunnan lainsäädäntötyössä on käsiteltävä asianmukaisesti kaikki asiat, pidimmepä me niiden sisällöstä tai emme. Jokainen 50 000 kannattajaa kerännyt kansalaisaloite ansaitsee asianmukaisen ja avoimen eduskuntakäsittelyn, jossa eduskunta lopulta käyttää sille yksinomaisesti kuuluvaa lainsäädäntövaltaa perustuslain ja Suomea sitovien ihmisoikeussopimusten asettamissa puitteissa.

Pauli Rautiainen
julkisoikeuden yliopistotutkija, Tampereen yliopisto

Comments

  1. Outi Lepola says:

    Minun näkökulmastani olleellinen pointti asiassa on tämä, jonka mainitset: ”Kokonaan toinen asia on, kuinka järkevää oikeus- ja yhteiskuntapolitiikkaa on juuri tehtyjen lakimuutosten kumoaminen.” Se on kysymys, joka ajoi minut vilpittömin mielin ja parhaan kykyni mukaan selvittämään, onko laissa tai sen valmisteluissa jotenkin käsitelty tätä mahdollisuutta. Mielestäni lainaamani kohdat antoivat viitteen siitä, että näin ei ole ajateltu tapahtuvan. En hyökännyt kyseistä aloitetta vastaan siksi, että en pidä sen sisällöstä, vaan siksi, että olin valtiotieteilijänä kiinnostunut kansalaisaloite -instituution toimivuudesta.
    Mielestäni tämä toinen sisällöllisesti avioliittolakiin liittyvä kansalaisaloite ei edes ole aloite, koska siinä ei tavoitella voimassa olevan lainsäädännön muuttamista, vaan voimassa olevan lainsäädännön säilyttämistä ja eduskunnan tuoreen muuttamispäätöksen kumoamista. Kutsuisin sitä keskeytteeksi tai palautteeksi. Se on pikemminkin mielipiteenilmaus kuin aloite, joka käsitteenä pitää sisällään ajatuksen johonkin uuteen ryhtymisestä. Suoran demokratian muotona siihen vaikuttaa sekoittuvan toive siitä, että asiasta olisi järjestetty kansanäänestys.
    Niin kansanäänestys kuin kansalaisaloite ovat mielestäni kannatettavia demokratian vahvistamisen keinoja, mutta ne toimivat eri tavalla. Minusta ei ole järkevää käyttää eduskunnan ja asiantuntijoiden aikaa ja resursseja siihen, että he käsitteleísivät avioliittolakia hetikohta uudelleen, ottaen huomioon, että lainvalmistelussa kuultavat tahot olisivat todennäköisesti suurelta osin samoja kuin viime kerrallakin. Ja tämä näkemykseni koskee kaikkia kansalaisaloitteita, joiden pointtina on vastustaa eduskunnan tekemää uunituoretta lainmuutosta, olipa sen sisältö ja aihe mikä tahansa, ja olipa se tehty kansalaisaloitteen pohjalta tai normaalissa lainsäädäntömenettelyssä.
    Tähänastisista kansalaisaloitteista tämä ”aito avioliitto” poikkeaa kaikista muista tässä suhteessa ja on ainoa käytettävissä oleva esimerkki siitä, millä tavoin kansalaisaloitetta mielestäni ei ole tarkoituksenmukaista käyttää. Sen sijaan tulisi vaikkapa vaatia kansaäänestystä tai osoittaa mieltä muulla tavoin.

  2. Timo Lehtonen says:

    Outi Lepola kirjoitti: ”Mielestäni tämä toinen sisällöllisesti avioliittolakiin liittyvä kansalaisaloite ei edes ole aloite…”
    Tiedoksi: Haettiin ”aloite” Kielitoimiston sanakirjasta: jnk asian, hankkeen, toiminnan tms. alkuun- t. vireillepano t. ehdotus siitä

    Lue maallikon näkemys asiasta: Aito avioliitto -kansalaisaloite täyttää lain vaatimukset
    http://timolehtonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/199271-aito-avioliitto-kansalaisaloite-tayttaa-lain-vaatimukset

  3. Sanoisin omalta kannaltani, että minusta oikeuksien karsimisen sen jälkeen kun niitä on laajennettu, pitäisi olla vakavampi juttu kuin huutoäänestys. Ei kai ole mikään yllätys että erilaisten vanhauskoisten lahkoista löytyy helposti sellaiselle kiusanteolle tarvittavat tukijat? Toisaalta suomalaisten suuri enemmistö (eri kyselyjen mukaan noin 2/3 kansasta) kannattaa nykyään tasa-arvoisia oikeuksia avioliiton suhteen. Mitä nuoremmilta kysytään, sen suurempi enemmistö kannattaa tasa-arvoa.

    Mutta toki, aloitteet pitää käsitellä jos ei halua syödä aloitejärjestelmän perustuksia, mutta myös pitää nähdä, että 50,000 suomalaista ei vielä muodosta edes kokonaista prosenttia kansasta. Ja myös se, uudestaan, että oikeuksien pois ottaminen on vakavampi toimenpide kuin niiden laajentaminen suuremmalle joukolle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s