Kansallissosialistista ideologiaa kannattavan Suomen vastarintaliikkeen mielenosoituksen muuttuminen organisoiduksi väkivallaksi sivullisia kohtaan on saanut useat poliitikot vaatimaan järjestön laillisuuden selvittämistä. Tiedotusvälineiden haastattelemien oikeusoppineiden mukaan asiassa ei kuitenkaan olisi juuri mitään tehtävissä. Esimerkiksi Ylen haastatteleman Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasen mukaan ”toiminnan lakkauttaminen…olisi nykypäivänä hyvin hankala toimenpide ja sen teho suoranaisten rikosten estämisessä…aika vähäinen.” Myös hallintotieteiden tohtori Matti Muukkonen ja Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio suhtautuivat epäillen mahdollisuuksiin puuttua vastarintaliikkeen toimintaan. Jos kysymys ei ole yhdistyslaissa tarkoitetusta sotilaalliseen tapaan järjestäytyneestä yhdistyksestä, ”valtiovallan mahdollisuudet puuttua olisivat rajalliset” ja olisi ”vain hyväksyttävä se, että erilaisia näkökulmia yhteiskunnassa on.”
Katin kontit. Oikeusjärjestys ja varsinkin perustuslaissa turvatut perusoikeudet sekä Suomea velvoittavat kansainväliset ihmisoikeussopimukset suhtautuvat kaikkea muuta kuin neutraalisti toimintaan, jossa on kyse poliittisesta väkivallasta, vihapuheesta ja rasismista. Tällainen toiminta ei oikeudellisesti edusta vain ”erilaisia näkökulmia”, joita sen vuoksi pitäisi kunnioittaa tai sietää sananvapauden nimissä siinä kuin muitakin mielipiteitä. Näin ei yksinkertaisesti ole.
Vastarintaliikkeen toiminnassa ei ensinnäkään vaikuta olevan julkisuudessa olleiden tietojen valossa sen paremmin yhdistymis- ja kokoontumisvapauden kuin sananvapaudenkaan taikka minkään muunkaan perus- tai ihmisoikeuden suojaaman vapauden käyttämisestä. Kysymys on pikemminkin näiden perus- ja ihmisoikeuksien väärinkäytöstä, joka yksiselitteisesti kielletään muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 17 artiklassa sekä EU:n perusoikeuskirjan 54 artiklassa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 17 artiklan mukaan yleissopimuksen ei ”saa tulkita suovan millekään valtiolle, ryhmälle tai henkilölle oikeutta ryhtyä sellaiseen toimintaan tai tehdä sellaista tekoa, jonka tarkoituksena on tehdä tyhjäksi jokin tässä yleissopimuksessa tunnustettu oikeus tai vapaus tai rajoittaa niitä enemmän kuin tässä yleissopimuksessa on sallittu.” Euroopan unionin perusoikeuskirjan 54 artiklan muotoilu on käytännössä samanlainen.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen tulkintakäytännössä onkin johdonmukaisesti katsottu, että vihapuheen kaltaiset rasistiset, antisemitistiset tai muutoin kansanryhmää vastaan kiihottavat viestit eivät nauti sananvapauden suojaa vaan että kyse on oikeuksien väärinkäytöstä. Muutama tapaus riittänee esimerkiksi:
Glimmerveen and Hagenbeek v. the Netherlands (11.10.1979)
The applicants had been convicted for possessing leaflets addressed to “White Dutch people”, which tended to make sure notably that everyone who was not white left the Netherlands. The Commission declared the application inadmissible, finding that Article 17 (prohibition of abuse of rights) of the Convention did not permit the use of Article 10 (freedom of expression) to spread ideas which are racially discriminatory.
W.P. and Others v. Poland (2.9.2004)
The Polish authorities refused to allow the creation of an association with statutes including anti-Semitic statements – the Court held that the applicants could not benefit from the protection afforded by Article 11 (freedom of assembly and association) of the Convention.
Lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on järjestelmällisesti jättänyt tutkimatta valitukset, joissa valittajana on totalitaristisen ajattelun kannattaja, tai jossa ilmaistut ajatukset uhkaavat demokraattista järjestelmää tai ovat omiaan johtamaan totalitaarisen hallinnon perustamiseen. Yksityiskohtiin voi perehtyä muun muassa tapauksissa Communist Party of Germany v. the Federal Republic of Germany, (20.7. 1957); Nachtmann v. Austria, (9.9.1998) ja Schimanek v. Austria (1. 2. 2000).
Toistettakoon siis vielä kerran. Suomen vastarintaliike kansallissosialistisine agendoineen ja siihen liittyvine vihapuheineen ei nauti sananvapauden suojaa eikä tuollaiseen aatteeseen nojaava voi vedota tehokkaasti myöskään yhdistymisvapauteensa. Kysymys on näiden oikeuksien väärinkäytöstä eikä tällaiseen toimintaan tule oikeusjärjestyksessä ja varsinkaan julkisen vallan toimesta suhtautua neutraalisti tai hyväksyvästi.
Itse asiassa näyttää olevan niin, että vastarintaliike on Suomen kansainvälisten velvoitteiden näkökulmasta lähinnä järjestö, joka tulee kieltää. YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälinen yleissopimuksen ja sen keskeisiä oikeudellisia vaatimuksia ilmaisevan 4 artiklan perusteella nimittäin sopimusvaltioiden on muun muassa määriteltävä laittomiksi ja kiellettävä järjestöt samoin kuin organisoitu ja muu propagandatoiminta, joka edistää rotusyrjintää ja siihen yllyttää, sekä pitää tällaisiin järjestöihin tai tällaiseen toimintaan osallistumista lain mukaan rangaistavana tekona. Sopimusta valvova rotusyrjinnän poistamista käsittelevä komitea (Committee on the Elimination of Racial Discrimination, CERD) on artiklaa koskevassa XV kannanotossaan puolestaan nimenomaisesti korostanut artiklan pakottavaa luonnetta ja siitä seuraavien velvoitteiden laajuutta – mukaan lukien tilanteet, joissa jäsenvaltio pyrkii kiistämään mahdollisuuden kieltää rasistisia järjestöjä:
”The Committee is of the opinion that article 4 (b) places a greater burden upon such States to be vigilant in proceeding against such organizations at the earliest moment. These organizations, as well as organized and other propaganda activities, have to be declared illegal and prohibited. Participation in these organizations is, of itself, to be punished.”
Rikoslain osalta asia on Suomessa osin – mutta vain osin – kunnossa sikäli, että rikoslain 17 luvun 1 a §:ssä kriminalisoidaan nimenomaisesti kuuluminen rikollisjärjestöön rikosten tekemiseksi rotuun, ihonväriin, syntyperään, kansalliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen perustuvasta vaikuttimesta taikka niihin rinnastettavasta muusta vaikuttimesta. Itse asiassa pyrkimys rotusyrjintäsopimuksen vaatimusten noudattamiseen oli keskeisenä syynä sille, että rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen alunperin edes säädettiin rikoslaissa rangaistavaksi. Rotusyrjinnän poistamista käsittelevä YK:n komitea oli nimittäin aiemmin esittänyt Suomelle huolensa muun muassa siitä, ettei Suomen rikoslaissa kielletä järjestöjä, jotka yllyttävät rotusyrjintään tai edistävät sitä. Se, että järjestöjen toiminta voitiin kieltää yhdistyslainsäädännön perusteella, oli jo tuolloisen hallituksen esityksen mukaan rotusyrjintäsopimuksen kannalta riittämätöntä.
Suomea velvoittavat ihmisoikeussopimukset eivät siis rajoita vastarintaliikkeen kaltaisen järjestön kieltämistä. Ne pikemminkin edellyttävät sitä. Koska ihmisoikeussopimukset ovat lakina voimassa Suomen oikeudessa, sama voidaan todeta myös kansallisesti voimassa olevan oikeuden nojalla. Siltäkin osin kuin voimassa oleva kotoperäinen lainsäädäntö ei vastaa Suomen kansainvälisiä velvoitteita, on asia mahdollista korjata lainsäädäntöteitse. Ei puutu kuin poliittista tahtoa toimia tavalla, jota Suomen kansainväliset velvoitteet jo muutoinkin edellyttävät.
Juha Lavapuro & Tuomas Ojanen
Perustuslakiblogi 
Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisen kriminalisointi, käyttö rangaistuksen koventamisperusteena ja rikoksen kvalifiointiperusteena ei ole mielestäni ollenkaan kaukaa haettu tai vähäteltävä ajatus näissä tapauksissa. ”Tarkoituksen” vakavien rikosten tekemiseksi ei tarvitse olla ryhmän (tässä tapauksessa yhdistyksen) ainoa tai ensisijainen tavoite. ”Yhteistuumin” toimiminen tarkoittaa sitä, että jäsenet tietävät ryhmän piirissä tehtävistä rikoksista, vaikka eivät niihin itse aktiivisesti osallistuisikaan. Ratkaisevaa on se, toimiiko ryhmä yhteistuumin esimerkiksi törkeiden pahoinpitelyjen tai tuhotöiden tekemiseksi, joihin vain jotkut osallistuvat enemmän tai vähemmän organisoidusti.
Sääntelyn tehokkuuden kannalta voi sittenkin olla parempi tuomita ”porukassa mukana olijat” vaikkakin vain sakkoihin. Jos yhdistys uhataan lakkauttaa, ei tarvita kummoistakaan tekstinikkaria kirjoittamaan yhdistykselle uusi sääntöpykälä, joissa yhdistys irtisanoutuu väkivallasta. Sitten on sekin mahdollisuus, että väkivaltaiset erotetaan yhdistyksestä, mutta he osallistuvat ”hang aroundilaisina” yhdistyksen menoihin.
Poliisi ja syyttäjälaitos voisivat hakea tässä kysymyksessä tuomioistuinkäytäntöä, ihan samalla tavalla kuin ne ovat hakeneet käytäntöä sille, milloin moottoripyöräklubi on rikollisryhmä. Joitakin jengejä pidetään rikollisryhmiä, toisia taas ei. Joitakin ei pidetty sellaisina pari vuotta sitten, mutta nyt nyt ehkä pidettäisiin.
Kiitos Ari-Matti tästä täsmennyksestä. Itsekin ehdin jo vähän aiemmin miettiä, miksei tätä rikoslain tarjoamaa mahdollisuutta (järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen) tuotu julkisuudessa esiin. Ainakaan en sellaista huomannut. /Juha
Olen samaa mieltä kuin kirjoittajat ettei moinen toiminta ole kansainvälisten sopimusten suojan alla mutta eikö juridisesti ole niin että sananvapaus, kokousvapaus ja yhdistymisvapaus ovat annettu perustuslaissa eikä noissa kahdessa siteeratussa sopimuksessa joiden artiklat suojaavat sitä ettei kukaan sopimusten itsensä perusteella voi oikeuttaa toimia niiden rajoittamiseksi ?
EIT:n tapauksissa kyse järjestöjen toiminnasta. Käsittääkseni tämä suomalainen joukkio on rekisteröimätön yhdistys, joten oikeustoimet tulisi kohdistaa jokaiseen toimintaan osallistuneeseen ihmiseen erikseen.
Tätä varmaan Tolvanen ja Nuotio ovat tarkoitettaneet, eli on käytännössä aika hankalaa.
– Vaikka perustuslaissa ei ole erillistä säännöstä oikeuksien väärinkäytön kiellosta, sen voidaan katsoa kuuluvan osaksi sitä perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten määrittämää oikeuksien järjestelmää, jonka toteutumisen julkisen vallan on perustuslain 22 §:n mukaisesti turvattava. Samaan lopputulokseen päädytään sinänsä myös joko perusoikeuksien rajoitustestin kautta (hyväksyttävä & oikeasuhtainen rajoitus jne.) tai tulkitsemalla perusoikeuksien soveltamisalaa yhdenmukaisesti ihmisoikeussopimusten kanssa ja katsoen sitten, etteivät perusoikeudet sovellu yllä olevassa kirjoituksessa tarkoitettuun toimintaan esim. sen vuoksi, että ne ovat yhteensopimattoma perusoikeuksien tarkoituksen ja varsinkin perustuslain 6 §:n kanssa.
– Yhdistyksen lakkauttamista koskevaa yhdistyslain 43 §:n säännöstä sovelletaan myös rekisteröimättömiin yhdistyksiin (YhdL 59.3 §).
/JL
Mitä järjestön kieltäminen ja sen toimintaan osallistumisen kriminalisointi tarkoittaa konkreettisesti? Voimme toki säätää lain jonka mukaan tietynlaiset järjestöt ja niiden toimintaan osallistuminen on kielletty, mutta miten kielto konkretisoidaan ja minkälaisilla pakkokeinoilla pannaan täytäntöön?
Mielenkiintoinen kysymys 🙂 Miksi sallitaan rikollisten moottoripyörä jengien toiminta ? Suomessa löytyy muutakin, kuin mielipideilmaisuja . Olisi aika puuttua ruohonjuuritasoon ja aliottaa sieltä.
Tässä ei ehkä kannata yrittää keksiä pyörää uudelleen vaan hyödyntää ulkomaisia esimerkkejä. Ks. mm. https://www.germanlawjournal.com/pdfs/Vol08No02/PDF_Vol_08_No_02_173-184_Developments_Stegbauer.pdf
Symbolien ja muun materiaalin julkinen esittäminen ja jakelu on varmastikin ns. helppo nakki – vaikeampaa lienee esim. tehokkaasti estää ja kriminalisoida kokoontumiset kotirauhan piiriin kuuluvalla alueella. ”Järjestöhän” on määriteltävä hyvin laajasti koskemaan hyvinkin vapaamuotoisia kokoontumisia ja vapaamuotoista yhteydenpitoa, myös suljettujen tietoverkkojen (esim. sähköposti) avulla. Tehokas täytäntöönpano vaatii siis melkoisia pakkokeinoja.
Selvennyksenä, että otin YLE:n toimittajan kanssa esille nuo järjestäytyneen rikollisuuden pykälät, mutta tämä huomautukseni ei päätynyt julkaistuun juttuun. Toimittaja ei ilmeisesti ollut kiinnostunut niinkään tällaisesta jälkikäteisestä puuttumisesta, mitä rikoslain nojalla toimiminen merkitsisi, vaan juuri ennakollisesta puuttumisesta suoraan voimassaolevan oikeuden nojalla. — Hyvä blogikirjoitus. Vihapuheartikkelissani Riku Neuvosen toimittamassa kirjassa otin esille myös juuri tuon ihmisoikeusmaailmasta tutun oikeuden väärinkäytön kiellon problematiikan, jota ei ole meillä perustuslakiasiantuntijapiireissä ilmeisesti kovin paljon viljelty, mutta joka on monessa suhteessa näissä asioissa olennainen myös rikosoikeuden soveltamisen kannalta. — Tulee muuten hiukan sivumennen mieleen, pitäisikö kaivaa esille samassa yhteydessä, jos lainsäädäntöä kerran ryhdytään rukkaamaan, vielä niitä sotapropagandankin kieltoon liittyviä asioita, joita meillä ei ole toistaiseksi haluttu kansallisesti ottaa rikoslakiin. Eduskunnan käsittelyssähän on hyökkäysrikoksen kriminalisointi, mikä nostaa sen puolen asiaa ajankohtaiseksi, kun sotaisista asioista kerran puhutaan.
Kannattaisiko ensin selvittää kuinka suuri tämä kansallissosialistiongelma on? Viime vuosina on ollut kaksi tapausta, jossa kansallissosialistit ovat käyttäneet väkivaltaa. Kumpikin Jyväskylässä. Tähän viimekertaiseen mielenosoitukseen osallistui nelisenkymmentä liikkeen jäsentä. Supolla on varmasti tarkka tieto toimintaan maan tasolla jäsenmäärästä. Ei liene suuri, koska kyllähän sattumuksia olisi silloin enemmän. Kannattaako perusoikeuksia alkaa säätää 50 henkilön takia? Ja jos tulee blanko-laki, niin käytetäänkö sitä myös muita sosialisteja ja anarkisteja vastaan?
Liekö myös Pariisin rauhansopimuksen 6, 7 ja 8 artiklassa asetettu Suomen valtiolle velvoitteita.
Hei arvon oikeusoppineet.
Suomen rikoslain 13 luku 4 §: ”Joka laittomasti perustaa, organisoi tai varustaa sotilaallisesti järjestäytyneen yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on vaikuttaa valtiollisiin asioihin, toimii sellaisessa yhteenliittymässä johtavassa asemassa, taloudellisesti tai muutoin merkittävällä tavalla tukee sitä tai siinä toimeenpanee tai antaa sotilaallista koulutusta, on tuomittava laittomasta sotilaallisesta toiminnasta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”
Miksi SVL:n toimintaa ei voitaisi tuomita kyseisen lakikohdan mukaan? Minusta on viimeaikaisten tapahtumien valossa selvää, että SVL on em. tavalla järjestäytynyt yhteenliittymä (jos katsomme esimerkiksi tapaa, jolla median mukaan joukkoja käskytettiin mielenosoituksessa), joka omassa ohjelmajulistuksessaankin selvästi toteaa tavoitteekseen vaikuttaa valtiollisiin asioihin. Lisäksi SVL kouluttaa aktiivisesti jäsenilleen mm. itsepuolustustaitoja. Varsinaisesta armeijasta heidän koulutuksena näyttäisi eroavan ainoastaan siinä, että esimerkiksi suomen puolustusvoimat kouluttavat automaattiaseiden käyttöä kun taas SVL kouluttaa ainoastaan helpommin siiviileille saatavilla olevia aseita (teräaseet yms.). Eikö kuitenkin tämä lakikohta olisi riittävä, jotta koko porukka voitaisiin joko sulkea linnaan tai antaa sakkoja? Demokratian on syytä ottaa järeät aseet käyttöön silloin, kun avoin yhteiskunta joutuu puolustautumaan avoimen yhteiskunnan vihollisilta.
Matti Rahnastolle. Valtiollisiin asioihin vaikuttamistarkoitus voi täyttyä, samoin sotilaallisen järjestäytyneisyyden kriteeri. Sen sijaan tässä – kuten muissakin valtiopetosrikoksissa – rivijäsenet on jätetty rangaistusuhan ulkopuolelle, koska rangaistavaa on vain ”johtavassa asemassa” toimiminen, toiminnan ”merkittävä” rahoittaminen, sotilaallinen kouluttaminen, jne. ”Koko porukkaa” ei voida tällä perusteella rangaista, jos he vain katselevat sivusta puuttumatta toisten rikoksiin.
Rikosoikeus on sittenkin yksilön vastuuta tekemisistään ja osallisuudestaan muiden tekemisiin eikä amerikkalaista ”salaliittovastuuta” (conspiracy), jossa jo kuulumisesta epäilyttävään porukkaan saa rangaistuksen. Siksi edellä puolsin nimenomaan ”järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisen” tunnusmerkistöä, joka on helpompi soveltaa tässä suhteessa, jos ryhmässä tosiasiassa käytetään kaikkien tieten esim. väkivaltaa edes jotenkin organisoidusti.
Asia on toinen, jos puhumme vaikkapa rekisteröimättömäkin fasistisen yhdistyksen hallituksesta, sen jäsenten sotilaallisesta kouluttamisesta ja yhdistyksen merkittävistä rahoittajista. Heidän osaltaan voi olla kyse valtiopetosrikoksesta. Laiton valtiollinen vaikuttamistavoite ja sotilaallinen järjestäytyneisyys riittää eikä esim. tosiasiassa käytettyä väkivaltaa edellytetä.
Hei kaikki!
Osallistunpa minäkin tähän keskusteluun. Asiaa koskeva kommenttipyyntö alunperin liittyi siihen, että voidaanko SVL lakkauttaa, kun SVL ei ole ry. Tällainen kanta oli nähtävästi esitetty, joten haastattelussa kumosin sen. Yhdistyslaissa on rekisteröityjä yhdistyksiä koskeva eksplisiittinen säännös, jonka mukaan myös lakkauttamissäännös soveltuu niihin. Edelleen keskustelu tämän jälkeen koski sitä a) milloin viimeksi on lakkautettu ja millä perustein yhdistyksiä, sekä b) olisiko voimassaolevan oikeuden pohjalta mahdollista lakkauttaa SVL. Historiallisesti yhdistyksiä on lakkautettu sisällissodan jälkeen (pääosin vasemmistolaisia järjestöjä), toisen maailmansodan jälkeen (pääosin oikeistolaisia) sekä 1970-luvulla Pekka Siitoimen kansallissosialistisia järjestöjä. Näiden lisäksi ongelmia rekisteröinnissä/lupa-asioissa on ollut muun muassa Suomen Suojeluskunnalla sekä Kannabis-yhdistyksellä, joista jälkimmäinen 20 vuoden pannan jälkeen rekisteröitiin viime vuonna.
Lakkautusperusteista sisällissodan jälkeen minulla ei ole tietoa. Todennäköisesti ne eivät edes kestäisi juridista arviointia, eikä toisaalta niihin ole nyt tarvettakaan perehtyä. Toisen maailman sodan jälkeen/yhteydessä oleellinen asiakirja oli välirauhasopimus, jossa mm. Hitler-mieliset ja Neuvostovastaiset yhdistykset määrättiin lopetettavaksi. Pariisin rauhansopimuksessa vahvistettiin, ettei tällaisia suvaita jatkossakaan. Perustuen ko. sopimukseen myös 1970-luvulla virkapäätöksenä, aiemman yhdistyslain ja vanhan perustuslain voimassa ollessa, sisäasiainministeriö lakkautti Siitoimen yritelmät, eivätkä en esim. päässeet puoluerekisteriin missään vaiheessa vastoin perustajan tavoitetta.
Nykyiseen verrattuna maailma on hieman muuttunut. Oma kysymyksensä on se, että mikä Pariisin rauhansopimuksen voimassaolon juridinen merkitys on, kun ainakin aserajoitusten osalta Suomi on yksipuolisesti ilmoittanut sopimuksen menettäneen merkityksensä Neuvostoliiton kaaduttua. Jotenkin oudolta tuntuu, että muut säännökset säilyisivät voimassa, kun osa on mitätöitynyt sopimusosapuolen hävittyä kartalta. Kuitenkin huolimatta tästä epävarmuudesta olen rakentanut oman tulkintani sen pohjalta, että Pariisin rauhansopimus on voimassa.
Koska käsitykseni mukaan Suomi on dualistinen valtiosääntö, tulee kansainväliset sopimukset huomioida laintulkinnassa siten kuin eduskunta olisi ne asianmukaisesti ottanut huomioon. Varsinkin kun kyse on yksittäistapauksesta, on asiaa tarkasteltava Suomessa voimassa olevan lain näkökulmasta. Tällöin sovellettavin säännös on siis yhdistyslain yhdistyksen lakkauttamista koskeva pykälä, jonka pohjalta tulkintaa lähdetään rakentamaan.
Tässä suhteessa merkittävää on arvioida se, että täyttyykö joku lakkauttamisperuste. Myös tämän nostin esille todeten, että ensimmäisessä vaiheessa jää syyttäjän tai poliisihallituksen (taikka teoreettisesti jonkun SVL:n jäsenen) arvioitavaksi haluaako hän lähteä hakemaan käräjäoikeudelta lakkauttamispäätöstä. Keskeisimpänä arvioitavana seikka on, täyttääkö SVL yhdistyslain 3 §:n tunnusmerkistön. Mikäli täyttää, jää tuomioistuimen arvioitavaksi onko lakkauttaminen tarpeen yhteiskunnallisen merkityksensä vuoksi, vai riittääkö toimenpiteeksi varoitus. Mikäli taas SVL ei täyttäisi 3 §:n mukaista tunnusmerkistöä, ei sitä voida voimassaolevan oikeuden näkökulmasta lakkauttaa. Kuten Ylen haastattelussa totesin, on yhteiskuntamme lähtökohtaisesti moniäänisyyttä ja moniarvioisuutta kannattava, eikä meillä ole Saksan perustuslaista löytyvää vastaavaa säännöstä, jonka mukaan perusoikeuksien loukkaaminen johtaa loukkaajan perusoikeuksien kaventumiseen, joten mikäli SVL ei täytä yhdistyslain 3 §:n tunnusmerkistöä, niin sen olemassa olo tulee lähtökohtaisesti sietää. Korostin edelleen myös sitä, että tämä on tilanne perusoikeuksien osalta. Näkemykseni on, että yhteiskunta karsii ääri-ilmiöt rikoslain avulla jättämällä voimaan niin paljon kunkin kansalaisen/oikeudenkäyttöpiirissä olevien perusoikeuksia kuin mahdollista ja tarpeen. Näiden rajoittaminen kun edellyttäisi lainsäädäntöä sekä tarkkaa arviointia sen osalta täyttyykö esimerkiksi EIS 11(2):n rajoitusperusteet (välttämätön ja viimesijainen keino tavoitteen saavuttamiseen demokraattisessa yhteiskunnassa) sekä kotoiset perusoikeuksien rajoitusedellytykset.
Oman näkemykseni mukaan oli oudohkoa, että asiaa lähtivät nostamaan esiin eduskunnan jäsenet. Se oli outoa siksi, että laissa on selvä proseduuri, miten tällaiseen tilanteeseen tulee suhtautua. Kansanedustajat ovat kuitenkin osa lainsäädäntövaltaa, eikä heidän tulisi puuttua hallinnolle ja oikeuslaitokselle tehtäväksi säädettyyn prosessiin, kun kyse on yksittäistapauksesta. Se on väärin ja rikkoo näiden henkilöiden perusoikeuksia (klassiset vapausoikeudet). Kansanedustajalaitoksen tehtävä on pohtia tarpeita tarkistaa lainsäädännön sisältöä ja siksi oikea kommentti kolmikolta olisikin ollut pohtia nimenomaan tätä, eikä puuttua lain soveltamiseen yksittäisessä tilanteessa.
On totta, että kansainvälinen sääntely lähtee siitä, että sopimusten tavoitteiden tyhjäksi tekemistä ei sallita. Noiden nostettujen tapausten rinnalla myös yhdistymisvapauteen liittyvää case aineistoa löytyy. Esim. Refah Partisi (the Welfare party) tapauksessa päädyttiin siihen, että Turkilla oli oikeus kieltää puolue, jonka tavoite oli sekularismista luopuminen ja siirtyminen Sharia-pohjaiseen lainsäädäntöön. Perusteena käytettiin juuri mainittua tavoitteiden tyhjäksi tekemistä. Tämä on kuitenkin saanut massiivisesti kritiikkiä oikeuskirjallisuudessa. Kysymys onkin siitä, että arvioidaan kansallisen ja kansainvälisen lain suhdetta. Niinpä jos Suomen oikeuslaitos syyttäjän tai poliisihallituksen aloitteesta päätyy soveltamaan yhdistyslain lakkauttamissäännöksiä siten, että tuomio saa lainvoiman, on asia mahdollista käsitellä EIT:ssä ja oletettavasti Suomi saa vapauttavan päätöksen. Toisaalta taas jos SVL lähtisi hakemaan rekisteröintiä ja se evättäisiin, olisi myös tämä mahdollista kyseenalaistaa EIT:ssä lainvoimaisuuden jälkeen. Oletan, että myös tässä tapauksessa Suomi saisi vapauttavan tuomion. Kysymys kuitenkin on voidaanko edellä kuvattua ”katinkottiaktivismia” harjoittaa nyt, kun yksittäinen tapaus on käsillä. Näkemykseni mukaan ei. Sen ohella, että se ei ole juridisesti mahdollista, pidän arvoisien blogistien näkökulmaa hyvin pseudoliberalistisena. Ei voi olla niin, että kun lähtökohtaisesti olemme Suomessa pitäneet arvossa hyvin vahvasti sitä, että yhdistymisvapautta rajoitetaan niin vähän kuin on tarpeen, ovat johtavat perusoikeusasiantuntijat rajoittamassa perusoikeuksia heti, kun joku asettuu hieman vasten. Ei puuroja ja vellejä voida sekoittaa näin. Kysymys näiden henkilöiden yhdistymisvapaudesta ja ko. yhdistyksen lakkauttamisesta on irrallinen siitä arvioinnista, joka koskee näiden henkilöiden toimintaa. Tällöin arviointi tehdään rikoslain puitteissa sekä lainsäädännön kehitystyössä.
Asuin vuonna 2008 Unkarissa Budapestissä, kun Jobbik-puolue nosti päätään. Nykyisin äärioikeistolainen Jobbik on parlamenttipuolue. Sananvapauden nimissä ei voida esimerkiksi kiihottaa kansanryhmää vastaan, mutta toimintaa ei voida kuitenkaan estää. Jos äärioikeistolaiselle ajattelulle on kasvualustaa, se löytää tiensä toimia. Oikeusoppineiden on tärkeää pohtia ilmiötä mm. Euroopan ihmisoikeussopimuksen valossa. Jossain määrin tuntuu kuitenkin valjulta analysoida erittäin huolestuttavaa ilmiötä tarjoamalla ainoastaan sopimuspykäliä nähtäville, vaikka tälle on tietysti paikkansa. Kaipaisin myös vihapuheen vastapainoksi viisasta puhetta siitä, miksi esimerkiksi yhdenvertaisuus nähdään eurooppalaisena arvona ja miten se liittyy ihmisoikeuksiin. Lisääntynyt ymmärrys ihmisoikeuksista antanee välineitä ajatteluun sellaisillekin, jotka niistä eivät ole olleet kiinnostuneita.
Kannatan sekä Suomen Vastarintaliikkeen että Greenpeacen lakkauttamista. Molemmat toimivat etupäässä laittomin keinoin ja halveksivat demokraattista päätöksentekoa.
YK:n kansainväliseen rotusyrjintää koskevaan yleissopimukseen ovat useat allekirjoittajamaat tehneet varauksia. Esim. Yhdysvaltain tekemä varaus kuuluu näin: ”the United States of America does not accept any obligation under this Convention, in particular under articles 4 and 7, to restrict those [extensive protections of individual freedom of speech, expression and association contained in the Constitution and laws of the United States], through the adoption of legislation or any other measures, to the extent that they are protected by the Constitution and laws of the United States.”
Maailmassa vallitsee siis sivistysvaltioiden kesken erimielisyyttä siitä, onko joko tehokasta tai oikeutettua saavuttaa rodullisen tasavertaisuuden toteutumisen tavoite kriminalisoimalla rodullista tasa-arvoa vastustavat järjestöt. Kyseisenlaisten kriminalisointien teho voidaan kyseenalaistaa mm. siksi, että niillä on potentiaalia synnyttää vastareaktio, joka vain kasvattaisi näiden äärioikeistolaisten järjestöjen kannatusta. Toisaalta esimerkiksi yhdysvaltalaisten Ku Klux Klan -järjestöjen kannatus on suorastaan romahtanut 1960-luvun tasosta, vaikka Ku Klux Klan on amerikkalaisen laajan sananvapauskäsitteen suojaamana periaatteessa nauttinut yhdistymis- ja kokoontumisvapaudesta koko tämän ajan. Mielestäni siis äärioikeistolaistenkin henkilöiden ja järjestöjen sananvapauden ja toimintavapauksien rajoittamista pitäisi arvioida enemmän siltä kannalta, mikä näiden rajoitusten vaikutus on käytännön yhteiskuntaelämässä, eikä tyytyä ”dogmaattisesti” kannattamaan niitä ihmisoikeusvelvoitteena.
”Dogmaattinen” vastaus tähän on tietysti, että Suomi ei ole tehnyt rotusyrjintäsopimukseen ainuttakaan varaumaa. Mutta varmaan olet sikäli oikeassa, ettei äärioikeistolaisen toiminnan kieltäminen mitenkään välttämättä ole tehokkain käytettävissä oleva keino puuttua sen piirissä toimivien henkilöiden käyttäytymiseen. Toisaalta ei se välttämättä olisi myöskään tehoton toimeenpide. USA:n valtiosääntöoikeutta jonkin verran lukeneena ja maassa vuoden oleskelleena vähän myös ehkä varoisin vetämästä yhdysvaltalaisesta oikeus- ja sananvapauskulttuurista suoria johtopäätöksiä siihen, miten asiat voivat Suomessa edistyä. Muistan kyllä, että sikäläiset professorit ”ihmettelivät” ääneen mikseivät kaikki eurooppalaiset valtiot ymmärtäneet tehdä varaumaa mm. KP-sopimuksen 20 artiklaan (lähinnä kai ihmettelyjen tarkoituksena oli saada opiskelijat ymmärtämään historialtaan erilaisten oikeuskulttuurien sananvapauskäsityksiä). Olisko tässä esim. Saksa vähintään yhtä käypä esimerkki kun USA?
Lähtisin miettimään alusta-alkaen valtiosääntöoikeuden ja yleisen demokratiateorian kannalta sitä, millä perusteella juuri SVL kansallissosialistisena liikkeenä valikoituisi valtion kontrollipoliitikan kohteeksi niin, että se ”julistettaisiin pannaan”. Muihinkin poliittisiin liikkeisiin myös poliittisen kentän vastakkaisella vasemmistolaisella laidalla voi liittyä ihmisoikeusvihamielisyyttä ja potentiaalia aiheuttaa tuhoisia seurauksia valtaanpäästessään. Esimerkiksi jos marxismi-leninismi-maoismia edustava ryhmittymä tulisi hallitsemaan Suomea, se voisi monella mittapuulla aikaansaada pahempaakin jälkeä kuin SVL.
Demokraattisessa valtiossa ääriryhmien kannatus on kuitenkin normaalioloissa niin vähäistä, että kyseisiltä ryhmiltä puuttuu kaikki käytännölliset mahdollisuudet ajaa ideologiansa läpi parlamentaarisessa politiikassa. Ajatus joittenkin poliittisten ryhmittyminen toiminnan kieltämisestä lakiteitse demokraattisessa valtiossa törmää siis käytännössä kahteen objektioon: 1) Onko se oikeutettua? (ryhmittymän ideologiaa arvioitaessa), 2) Onko se tarpeellista? (ryhmittymän vaikutusmahdollisuuksia arvioitaessa). Mielestäni SVL:n kaltaisen pienen ja suhteellisen vaikutusvallattoman ryhmittymän kieltäminen olisi jopa pikkumaista ja halventaisi demokratiaa pahemmin kuin sen toiminnan jatkuminen. ”Militantti antifasismi”, millä marxilaisessa ja anarkistisessa teoriassa tarkoitetaan fasistien toiminnan vastustamista väkivaltaisella omankädenoikeudella, on sekin epädemokraattista ja on nähdäkseni osaltaan aiheuttanut nämä väkivaltaiset konfrontaatiot äärivasemmiston ja äärioikeiston välillä.
Oikeusvaltiossa erilaisia poliittisia ryhmittymiä ei siis voida mielivaltaisesti joko sallia tai kieltää. Jos demokratiavastaisuus tai ihmisoikeusvastaisuus sinällään riittäisi kontrollipoliittiseksi oikeutusperusteeksi, niin kiellettäväksi pitäisi valikoitua hyvin monenlaisia ryhmiä kuten marxilaiset, absoluuttisen monarkian kannattajat tai vaikkapa ”Suomen misantrooppien nietzscheläinen puolue”. Kansallissosialistinen ideologia herättää tietenkin toisen maailmansodan muistojen johdosta huomattavan määrän yleistä moraalista pahennusta, mutta yleisen moraalin vastaisuus ei liberaalissa oikeusvaltiossa nähdäkseni voi oikeuttaa ryhmän toiminnan kieltämiseen lailla. Demokraattisen valtionkaan lainsäädäntöelimillä ei ole nähdäkseni mitenkään itsestään selvästi ja ilman muuta käytössään sellaista viisautta, ettei sananvapausrajoituksilla voitaisi rikkoa ihmisoikeuksia. Suomessahan oli pitkälle kehittyneenä oikeusvaltiona 1990-luvun puoliväliin asti voimassa kehotuskielto homoseksuaaliseen käyttäytymiseen, mikä esti esim. ns. gay pride -paraatien järjestämisen, mutta nykyään 2010-luvulla vastaavan sananvapausrajoituksen olemassaoloa kauhistellaan Venäjällä. Myös nimenomaan äärioikeistolaisen (rasistisen jne.) toiminnan kieltämiseen tähtäävät sananvapausrajoitukset olivat itäblokin sosialistisissa maissa käytössä toisinajattelijoihin kohdistuvan poliittisen repression välineinä, eli näilläkin rajoituksilla on todellista potentiaalia väärinkäyttöön.
The road to hell is paved with good intentions…
The fascists of the future will be called anti-fascists…
Kommunistien hallitsemat julkiset järjestöt lakkautettiin eduskunnan päätöksellä V 1930. Meillä on siis valtiosääntöperinnettä järjestöjen lakkauttamisesta aivan omaehtoisesti. Keskustelu asiasta ylipäätään kuvaa sitä murheellista henkistä tilaa, mihin yhteiskuntamme on ajautunut. Asioiden kärjistäminen vahvistaa äärilaitoja ja heikentää demokratiaa.
Minua enemmän mahdollisuudet puuttua käytännössä käytännön toimintaan kuin yhdistyksen olemassaoloon. Sillä, onko katupartioita, on enemmän merkitystä kuin sillä, onko SVL:ää.
Tosiasiassa sananvapauden kuin ydistymisvapauden väärinkäytön kieltävät kriminalisoinnit ovat paljolti antautuneet internetin edessä. Niitä ei pystytä valvomaan. Ei netissä eikä edes kadulla. Internet on tulvillaan kunnianloukkauksia ja kiihotusta kansanryhmää vastaan. Kriminalisoinnit ovat toki olemassa, mutta käytännössä ne jäävät tehottomiksi aniharvoja poikkeustapauksia lukuunottamatta.
Vastaavasti yhdistysten osalta tilanne lienee se, ettei muodolliselle toimintamallille, johon kontrolli voitaisiin kohdistaa, ole tarvetta. Pätee niin pienissä turuilla kuin Vantaanjoellakin. Ei onnistu kaljakelluntojen kielto, ei takku-anarkistien vuosittaiset ilkivaltafestivaalien estäminen. Miksi ja miten SVL olisi poikkeus?
SVL voitaneen kyllä lakkauttaa muodollisesti, mutta miten katupartiotoiminta lakkautetaan käytännössä.
Mistä uusnatseiksi epäiltyjä voidaan rangaista? Siitä, että he kävelevät yhdessä kadulla?
Tai siitä, että he tapaavat toistensa kodeissa?
Ja jos voidaan, niin millä edellytyksillä?
Eli kuinka se _toiminta_ lakkautetaan (kuten blogissa luvattiin) yhdistyksen ohella?
Toivotaan että tämän tapauksen jälkeen molemmat ryhmät marssivat omissa porukoissaan ja toisiaan häiritsemättä. Välillä ihmetyttää mihin on kadonnut kuuluisan suomalaisen sananvapauden ihanne ja toteuttaminen. Täytyy kuitenkin muistaa, että suurin osa suomalaisista ei kuulu kumpaankaan näistä ääriryhmistä.
Kirjoittelin tänään aiheesta: http://ahtoapajalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223232-yhdistymisvapaudesta
Käyn kirjoituksessani myös läpi EIT:n ratkaisukäytäntöä. Relevantein tapaus näyttää olevan Vona v. Unkari, jota ette ole maininneet. Otan kantaa myös Huominen ilman pelkoa / Rasismi rikoslakiin -kampanjan ehdotuksiin.
Olennaista on nyt se, että yhdistyslain mukaan yhdistys voidaan lakkauttaa, ja EIT:n ratkaisukäytäntö näyttää antavan tukensa lakkautukselle tällaisessa tapauksessa.