Markku Kiikeri: Saamelaiskäräjälakia ja siihen liittyvää lainsäädäntöä olisi ehkä muutettava


image002

Saamelaiskäräjien hallitus on ajautunut todelliseen konfliktiin korkeimman hallinto-oikeuden kanssa. Käräjien hallitus päätti 18.11.2015, että juuri järjestetyt saamelaiskäräjävaalit on toimitettava uudelleen. Hallituksen perusteluna on se, lyhyesti todettuna, että KHO:n päätös ”uusien” saamelaisten äänioikeuttamisesta lokakuussa 2015 – juuri ennen vaaleja – on vaikuttanut käräjäedustajavaalien lopputulokseen. Käräjähallituksen mukaan ”uusien” korkeimman hallinto-oikeuden hyväksymien henkilöiden asema saamelaisina äänioikeutettuina on kyseenalainen. Uudet vaalit toimitettaisiin vanhan 20.8.2015 äänestäjälistan perusteella. KHO:n valtuuttamat ”uudet” saamelaiset eivät olisi siten äänioikeutettuja näissä uusissa vaaleissa.

Tilanne on ennennäkemätön. KHO:n päätöksen ja käräjähallituksen päätöksen välillä on aito ristiriita. Käsillä on eräänlainen ”perustuslaillinen kriisi” ja ulospääsytie on vaikea. Heti ei tule mieleeni ratkaisumekanismeja tilanteen selvittämiseksi. Päätös on johtanut, ja tulee varmastikin viemään, valitusten kierteeseen ja itsehallintoinstituution ja korkeimman tuomioistuimen kädenvääntöön. Eräät lappilaiskansanedustajat ovat jo ehtineet vaatia mm. käräjien rahoituksen vähentämistä. Se olisi täysin väärä tie.

En nyt ota tässä kantaa kyseisen konfliktin oikeudelliseen luonteeseen tai mahdolliseen sisällölliseen ratkaisuun. Pohdin vain ehdotusta mekanismiksi, jolla pidemmällä tähtäimellä voitaisiin kenties ehkäistä ja ratkaista tällaisia perustavaa laatua olevia kärjistymiä. Miten siis suomalaista lainsäädäntöä voitaisiin kehittää (saamelaiskäräjälaki ja sen valitusjärjestelmä)?

Päätösmekanismi voitaisiin rakentaa esimerkiksi kansainvälisten oikeusjärjestelmien ja niiden institutionaalisten mallien ja periaatteiden pohjalta. Yhtenä mahdollisuutena olisi luoda esimerkiksi sellainen oikeudellinen valitusten ratkaisumenettely, jossa oikeudellista päätöstä tekevänä elimenä olisi saamelaisten tuomariedustajien ja muiden tuomareiden kokoonpano. Eurooppalaisissa oikeusjärjestyksissä ”paikallisuus” on yleensä saavutettu joko jutun osapuolimaan tuomarin osallistumisella jutun päätöksentekoon tai viimekädessä delegoimalla asian sisällöllinen ratkaisuvalta takaisin kansalliselle tuomioistuimelle erilaisin periaatteellisin oikeusohjein. Kansallisen tuomarin voidaan näet usein katsoa olevan paremmassa asemassa tekemään päätöksen kuin eurooppalainen tuomari. Jutun osapuolimaan tuomari on myös joskus päätöstä tekevän kokoonpanon puheenjohtaja. Näin toimitaan usein esimerkiksi Euroopan unionin tuomioistuimessa sellaisissa tapauksissa, joilla ei ole suoraa yleistä ja periaatteellista eurooppalaista oikeudellista merkitystä. Jos jutulla on yleisempää merkitystä, tuomioistuin kokoontuu yleensä täysistunnossa.

Tällaisilla järjestelyillä päästäisiin tilanteeseen, jossa niin kutsutut ”paikalliset olosuhteet” ja paikallisen oikeuden erityispiirteet saataisiin esiin ja huomioon otetuksi oikeudellista päätöstä tehtäessä. Eurooppalaisten tuomioistuinten päätökset saavat nimittäin usein käytännöllisen oikeutuksensa juuri jutun maan kansallisen tuomarin osallistumisen vuoksi.

Järjestelmä olisi mahdollista rakentaa myös kaksitasoiseksi eli ”neuvoa-antavaksi”, jolloin ”neuvova tuomioistuin” lausuisi vain aivan pakottavista periaatteellisista oikeusohjeista. Tämä edellyttäisi jonkinlaisen ”saamelaistuomioistuimen” perustamista.

Välimiesjärjestelmä saattaisi olla vieläkin parempi ratkaisu. Tuollaisessa järjestelmässä kaikkia juttuja, jotka koskisivat saamelaista itsehallintoa ja/tai saamelaisinstituutioiden päätöksistä tehtäviä valituksia – ja joita jouduttaisiin tulkitsemaan kulttuurillisten ja kielellisten oikeuksien sekä itsehallinnon kannalta – tarkastelisi kokoonpano jossa saamelaiset olisivat enemmistönä.

Edellä esitetyt mallit ovat siis vain ehdotuksia lainsäädännön kehittämiseksi. Kuvailtujen institutionaalisten järjestelmien avulla saatettaisiin kuitenkin ratkaista nykyisenkaltaiset kriisit ja saavuttaa päätösten oikeutus. Nyt vireillä olevaan tilanteeseen ei kyseisiä malleja voida ehkä soveltaa.

TTP ja TTIP järjestelyjen vyöryessä globaaliin oikeuteen tällaiset mekanismit saattaisivat palvella paikallisuutta ja suojata yleisempiäkin oikeusjärjestelmämme edustamia arvoja myös niissä järjestelmissä.

 

Markku Kiikeri, OTT

Comments

  1. Nähdäkseni ulospääsy tilanteesta on varsin yksinkertainen. Saamelaiskäräjälain mukaan valtioneuvosto vahvistaa saamelaiskäräjien jäsenet. Jos uudet vaalit on pidetty KHO:n päätöksen vastaisesti, valtineuvosto vahvistaa ensimmäisen vaalin tuloksen.

  2. J P Roos says:

    Tässä on siis kysymys siitä, että Saamelaiskäräjät ei halua hyväksyä saamelaisiksi henkilöitä jotka selkeästi ovat saamelaisia. Jos asia olisi toisin pain, siis saamelaiskäräjät ottaisi jäseniksi henkilöitä jotka selkeästi eivät ole saamelaisia, niin katsoisin että se on heidän oikeutensa tämän kulttuurisaamelaisuusperiaatteen pohjalla (joka on siis sama mitä Ruotsissa harrastaa Sverigedemokraterna puhuessaan kulttuuriruotsalaisuudesta). Mutta onhan se nyt ihan selvä että jos käräjät ei ota saamelaisia jäseniksi, niin se loukkaa heidän ihmisoikeuksiaan, ei suinkaan niin että KHO loukkaisi Saamelaiskäräjien ihmisoikeuksia?
    En voi vastusta kiusausta viitata Guardianin tuoreeseen artikkeliin jossa kerrotaan että etruskien hämärässä ollut alkuperä on vihdoin selvinnyt. http://www.theguardian.com/world/2007/jun/18/italy.johnhooper?CMP=share_btn_fb
    Jostain syystä tällainen alkuperän selvittäminen ei kelpaa saamelaisuuden kriteeriksi, silloin kun asia on epäselvä, vaikka puhummekin ns. alkuperäiskansasta.

  3. Ongelma johtuu siitä, että laissa on yhtenä saamelaisuuden kriteerinä esivanhemman elinkeino. Ns. lappalaiselinkeinojen harjoittajat edustivat eri kansallisuuksia, joista saamelaiset olivat yksi, mutta elinkeinoja harjoittivat myös suomalaiset ja karjalaiset. Vanhoissa viranomaisrekistereissä lappalaisiksi merkittyjen henkilöiden kansallisuutta ei ole ongelmallistettu, vaikka jotkut, esim. Matti Enbuske esittää varovaisena mielipiteenä, että esim. Kittilän lappalaisten kansallisuus on jonkin verran epäselvä.
    Pohjoisessa on laajalti käynnissä lappalaiseksi merkittyjen esivanhempien haku. Sen taustalla on jo kolmattakymmentä vuotta ylläpidetty harhaluulo, että valtion maat jaetaan pohjoisessa saamelaisille. Valtiovalta on yrittänyt hälventää tätä harhaluuloa, mutta se elää sitkeästi ja samoin pyrkimys päästä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ja siis saamelaiseksi lappalaiseksi merkityn esivanhemman perusteella. Saamelaiskäräjät on menetellyt aivan oikein yrittäessään torjua suomalaisten tunkeutumisen saamen kielen ja kulttuurin ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi perustettuun edustukselliseen elimeen.

  4. Toinen harhaluulo, joka tähän asiaan liittyy, on se, että henkilön kuuluminen etniseen ryhmään voidaan määritellä hänen esivanhempiensa perusteella. Tämä on kaikkialle ongelmallista, parhaita esimerkkejä ovat pienet kansat esim. Amazonasissa, Kaakkois-Aasiassa, Australiassa jne., jolle on ominaista eksogamia, ja yksilön esivanhemmat voivat kuulua useampiin ympäröiviin kansallisuuksiin, jotka kuuluvat eksogamian piiriin, Geneettinen raja saamelaisten ja suomalaisten välillä on aina vuotanut suuntaan ja toiseen, saamelaisille on suomalaisia esivanhempia ja päin vastoin.

    Nykyisen saamelasialueen eteläpuoliset alueet Kemin Lapissa suomalaistuivat 1800-luvun alkuun mennessä lähinnä seka-avioliittojen ja elinkeinojen tai niiden painopisteen vaihtumisen kautta, jolloin alueen väestö homogenisoitui ilman, että esivanhempien kansallisuudella olisi ollut merkitystä.

    Saamelaisalueelle suomalaisia muutti viimeistään 1600-luvulla Enontekiölle ja 1700-luvun lopulla Inariin. Kummallakin suunnalla 1800-luvun alun tietolähteet antavat kuvan yhteisöistä, jotka olivat kieleltään ja kulttuuriltaan suomalaisia, vaikka yhteisöjen jäsenien esivanhemmissa oli lappalaiselinkeinojen harjoittajia ja näistä osa oli melko varmasti ollut etnisesti saamelaisia.

    Käytännössä kaikki ne saamelaiskäräjien vaaliluetteloon pyrkineet, joita saamelaiskäräjät ei tunnistanut saamelaisyhteisöön kuuluviksi, ovat näiden suomalaisyhteisöjen jälkeläisiä, ja he ilmoittavat olevansa saamelaisia parin-kolmensadan vuoden takaisten, lappalaiselinkeinojen harjoittajiksi merkittyjen esivanhempien perusteella. Monissa tapauksissa he esittävät myös todistuksia esivanhempiensa saamen kielen taidosta, mutta tällainen toisen kielen eli kontaktikielen eriasteinen hallinta on ollut tavallista aina toiseen maailmansotaan saakka, eikä kielitaitoa voi ilman muuta rinnastaa saamelaiskäräjälaissa olevaan kielikriteeriin, jossa on lähinnä kysymys äidinkielestä eikä myöhemmin opitusta kontaktikielestä.

    Tämän ryhmän strategia on muuttunut v:n 1990 jälkeen. Aluksi he olivat oman näkemyksensä mukaan suomalaisia – tai pohjoisen suomen kielen mukaan lantalaisia – ja saamelaiset olivat muualta tulleita. Ryhmä perusti Enontekiölle ja Inariin ns. lapinkyläyhdistyksiä, joiden päätavoitteena oli estää saamelaisten pyrkimykset alueen hallintaan ja joiden jäsenet ilmoittivat olevansa lappalaisia erotukseksi saamelaisista. Kun KHO hylkäsi lappalaisuuteen perustuvat valitukset saamelaiskäräjien vaaliluetteloon pääsemiseksi (KHO 27.9.1999 T 3834), strategia muuttui ja lapinkyläyhdistysten jäsenet ilmoittivat olevansa saamelaisia. Joitakin heistä on KHO määrännyt merkittäväksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon lähinnä ns. kokonaisharkinnan perusteella, jossa KHO on muodostanut oman – tosin yksilöimättömän ja ilmeisesti tapauksesta toiseen vaihtelevan – käsityksensä saamelaisuudesta ja saamelaiskäräjien näkemyksen vastaisesti harkinnut, mikä on saamelaiskulttuuria ja käy perusteeksi katsoa henkilö saamelaiseksi.

    Tämä tilanne ei luonnollisestikaan ole saamelaisten edustuksellisen elimen eli saamelaiskäräjien mielestä tyydyttävä, ja sitä voi pitää oikeana vain sellainen, joka ei tunne saamelaisten nykytilannetta ja historiaa eikä alueen etnistä historiaa.

    • J P Roos says:

      Olin jo päättänyt etten enää puutu thän kysymykseen kun en ole mikään asiantuntija ja on ilmeistä että alkuperäiskansasopimus antaa kansalle oikeuksia juuri esim. jäsenyyden määrittelyyn. Silti täytyy yrittää vielä selventää sen verran, että termi ”alkuperäiskansa” tarkoittaa siis väestöä joka on asunut jollakin alueella ennen muita ja jolle tämä alue on edellytys esim. elinkeinojen harjoittamiselle. Alkuperäiskansa poikkeaa siis esimerkiksi vaikka uskontokunnasta jonka jäsenyydelle ei ole mitään etnisiä kriteerejä.. Huolimatta siitä että alkuperäinen väestö olisi harjittanut eksogamiaa, niin nykyaikainen dna-tutkimus pystyy osoittamaan sen, onko henkilöllä ylipäänsä mitään yhteyttä alkuperäiskansaan (so. onko hän äitinsä tai isänsä kautta lainkaan peräisin alkuperäiskansasta). Kun kyse on, niin kuin tässä tapauksessa, henkilöistä jotka väittävät että heillä on tällainen yhteys ja kun vastapuoli taas väittää että näin ei ole, niin dna-analyysi olisi luonteva tapa todeta asia.
      Sitten minusta on kyllä oikeus ja kohtuus että henkilö jonka esivanhemmat ovat kuuluneet alkuperäiskansaan, on oikeutettu siihen kuulumaan, jos hän niin haluaa, riippumatta siitä, mitä mieltä ollaan hänen näkemyksistään tällä hetkellä. Tässä on siis minulle ongelman ydin: saako alkuperäiskansa torjua sellaiset jäsenet jotka eivät nyt vastaa niitä kulttuurisia vaatimuksia joita yhteisön jäsenten nykyinen johto edellyttää, mutta jotka (henkilöt) varmuudella ovat alkuperäiskansan jälkeläisiä? Minusta ei, kun taas ilmeisesti Sammallahti ja V-P Lehtola ovat sitä mieltä, että aikaisempi saamelaisuus ei anna mitään oikeuta päästä nykyiseksi saamelaiseksi.

  5. Mitä kirjoitin tuossa yllä, koskee lähinnä historiallisen Kemin Lapin alkuperäisiä saamelaisia. 1700-luvun puolivälistä lähtien eri puolille asettui ns. raitiolappalaisia hoitamaan talollisten poroja. Näiden joukossa oli saamelaisten lisäksi myös suomalaisia. Saamelaisten piirissä suomalaistuminen tapahtui myöhemmin, ja 1900-luvun alussa syntyneissä oli vielä saamen kielen oppineita. Tämä johtui etupäässä siitä, että raitiolappalaisilla oli historiallisia yhteyksiä Ruotsin puolen saamelaisiin, ja näiden kanssa solmitut avioliitot hidastivat suomalaistumista. Alkuperäiset raitiolappalaiset olivat enimmäkseen kotoisin Jukkasjärven pitäjästä Ruotsin puolelta, jossa pororutto teki selvää monien porokarjasta 1740-luvulla. Tämän seurauksena saamelaisia lähti poronhoitotöihin talollisten palvelukseen aina Kuusamoa ja Narkausta myöten.

  6. ILO169 -yleissopimus ei ylipäätään koske yksilöitä eikä yksilöiden geneettisiä piirteitä vaan edellyttää, että alkuperäiskansa on etninen ryhmä (tai heimokansa) ja polveutuu alueen vanhimmista tunnetuista asukkaista, jotka asuttivat aluetta ennen valtioiden levittäytymistä sinne. Alkuperäiskansat ovat poliittisesti määriteltyjä, nykyään olemassaolevia etnisiä ryhmiä, eikä sellaisia ole ollut ennen ILO169-sopimuksen voimaantuloa v. 1989..

    Yleissopimus ei koske menneitä olosuhteita. Nykyään elävien henkilöiden esivanhemmat, mikäli he ovat kuolleet ennen yleissopimuksen voimaantuloa v. 1989, eivät siis ole kuuluneet alkuperäiskansaan. Alkuperäisväestöön ehkä, mutta eivät yleissopimuksen tarkoittamaan alkuperäiskansaan.

    Polveutuminen alueen vanhimmasta tunnetusta väestöstä on alkuperäiskansaksi määrittelyn välttämätön vaan ei riittävä ehto Tällainen polveutuminen ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että alkuperäiskansan jäsenillä olisi muitakin esivanhempia kuin vanhimpaan tunnettuun väestöön kuuluneita. Yleissopimus ei myöskään edellytä, että kaikki sanotunlaisesta vanhasta väestöstä polveutuvat yksilötkään välttämättä kuuluisivat alkuperäiskansaan, vaikka sellaistakin kuulee väitettävän vastoin yleissopimuksen tekstiä.

    Sosiaalisen ryhmän (joita etniset ryhmät ovat) jäsenyyttä ei voi todeta dna-tutkimuksin, koska sosiaalinen ryhmä perustuu sosiaalisille suhteille eikä geneettisille, vaikka geneettiset suhteet paljolti myötäilevätkin sosiaalisia suhteita. Geneetikot torjuvat suoralta kädeltä ajatuksen, että sosiaalisen tai etnisen ryhmän jäsenyys voitaisiin todeta genetiikan menetelmin. Esivanhemmista voi genetiikan metodein päätellä yhtä ja toista, mutta ei välttämättä sitä, mihin sosiaaliseen tai etniseen ryhmään he ovat kuuluneet.

    • J P Roos says:

      Tuo on jo niin hurjaa postmodernia juridiikkaa ettei oikein tiedä mitä vastata. Eiköhän ILOn sopimus ole tehty suojaamaan olemassaolevia historiallisia alkuperäiskansoja jolloin väittämä siitä että vuoden 1989 aikaisempi kuuluminen kansaan ole relevantti on aika ihmeellinen. Ja dna on toki yksilöä koskeva tieto, mutta jonkun väestön dna-koostumus (johon yksilön dna:ta verrataan) on relevantti yhteisöllinen tieto – paljon relevantimpi kuin vaikka tämän väestön nykyinen sosiaalinen valtahierarkia joka haluaa monopolisoida oikeuden määritellä sen, kuka kuuluu alkuperäiskansaan.. Jos henkilö kuuluu kiistatta alkuperäiskansaan määritelmän mukaisesti (hänen esi-isänsä ovat kuuluneet samaan yhteisöön) niin olisihan se aivan hullua, sanoa että hän ei kuulu alkuperäiskansaan kun sopimus koskee vain vuoden 1989 jälkeistä tilannetta!
      Mitä sitten tulee etnisen ryhmän sosiaaliseen ja kulttuuriseen muodostumiseen, niin ilman muuta on selvää että tämän alkuperäisväestön nykyinen olemassalo edellyttää että se on nykyään samalla paikalla asuva ryhmä, jolla on oikeus ottaa jäseniä (tiettyjen sääntöjen mukaisesti) jotka eivät ole aiemmin kuuluneet yhteisöön. Mutta minusta sillä ei ole oikeutta sulkea keinotekoisilla juridisilla perusteilla pois sellaisia ihmisiä jotka taatusti objektiivisin perustein ovat syntyperäisiä alkuperäiskansan jäseniä. Eikä pistää päätään pensaaseen näistä objektiivisista perusteista, niin kuin Sammallahti haluaa tehdä. Täytyy sanoa, että olen ihan tyytyväinen, että olen pelkästään suomalainen ja että kukaan ei voi kiistää minun suomalaisuuttani sillä perusteella etten nyt vain ole hyväksyttävä meidän muiden mielestä.

  7. JPRoos ei ole ymmärtänyt lukemaansa. En suinkaan väittänyt, että kuuluminen saamelaiseen etniseen ryhmään ennen vuotta 1989 olisi irrelevantti seikka nykyisyyden kannalta. Alkuperäiskansan poliittinen käsite luotiin kuitenkin vasta v. 1989, ja ennen sitä terminologia oli melko kirjavaa.

    Nyt on vielä lisäksi niin, että nämä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon pyrkivät alkoivat kutsua itseään saamelaisiksi vasta tämän vuosituhannen puolella oltuaan n. vuoteen 1990 saakka omastakin mielestään lantalaisia ja n. vuodesta 1995 tämän vuosituhannen alkuun lappalaisia, eri kansaa kuin saamelaiset, jotka heidän mielestään olivat myöhäisiä maahanmuuttajia eivätkä alueen alkuperäisiä asukkaita esim. Enontekiöllä.

    Diskurssin kehitystä ja nimitysten muuttuimista voi seurata esim. Erkki Pääkkösen väitöskirjan avulla.

    Lappalaisliike syntyi nimenomaan saamelaisten vastavoimaksi Enontekiöllä ja Inarissa, kunnes lappalaisidentiteetti kärsi haaksirikon KHO:ssa v. 1999, jolloin sille perustuvat hakemukset ja valitukset hylättiin; niitä oli satoja.

    Tämän jälkeen lappalaisliikkeen jäsenet alkoivat nimittää itseään saamelaisiksi.

    Nyt ollaan siinä tilanteessa, että Suomessa on kaksi itseään saamelaiseksi nimittävää kansanryhmää. Toinen näistä on ollut saamelainen iät ja ajat, ja toinen on ruvennut kutsumaan itseään saamelaiseksi vasta tämän vuosituhannen puolella. Jälkimmäistä ryhmää saamelaiset eivät ole identifioineet omaan etniseen ryhmäänsä kuuluvaksi, mutta ryhmä väittää, että saamelaisten perinteinen ja vakiintunut etninen identiteetti on väärä ja heidän vasta omaksuttu identiteettinsä on oikea.

    Nämä kansanryhmät eivät muodosta yhteisoä, vaan niiden näkemys itsestään on perustavalla tavalla erilainen, eivätkä ne kuulu samaan etniseen kommunikaatiopiiriin. Niiden sosiaaliset aktiviteetit ja verkostot ovat erillisiä, eikä niillä ole kosketuspintaa, jos ei ajatella, että toisen ryhmän kuuluminen saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ja toisen pyrkiminen siihen olisi tällainen.

    Meneillään on sama settlerkolonisaation vaihe, joka on tuttu esim. uudelta mantereelta, missä uudisasukkaiden jälkeläiset katsovat olevansa alkuperäiskansaa ja omistavansa sen oikeudet sillä perusteella, että heidän esivänhemmissaan on ollut parisataa vuotta sitten tai aikaisemmin henkilöitä, jotka ovat kuuluneet uuden maailman alkuperäisväestöön. Meillä vastaavasti suomalaisten jälkeläiset katsovat samalla perusteella kuuluvansa saamelaiseen etniseen ryhmään, mutta tällöin vedotaan esivanhemman elinkeinoon, jota erehdytään luulemaan kansallisuudeksi.

    Näyttää siltä, että suomalainen yhteiskunta ja oikeuslaitos asettuu tukemaan kolonisteja, ja saamelaisilla on edessään pakkoassimilaatio väestöön, jota he eivät pidä saamelaisena ja joka ei ole itsekään pitänyt itseään perinteisesti saamelaisena. Pakkoassimilaatiota on nyt asettunut puolustamaan myös JP Roos, jonka mielestä saamelaisten kieli- ja kulttuuri-itsehallinto – niinkuin siitä saamelaiskäräjälaissa säädetään ja perustuslain perusteluissa lausutaan – ei saa olla saamelaisten käsissä.

    Voisi vielä painottaa sitäkin, että ne KHO:n päätökset, joilla tietyt henkilöt määrätään merkittäviksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, edustavat nimenomaan subjektiivista harkintaa, jossa ei pitäydytä laissa mainittuihin saamelaisuuden kriteereihin. Siitä olisi paljonkin kirjoitettavaa, mutta olkoon toistaiseksi. Prosessiin liittyy vielä sekin, että KHO on asettanut itsensä saamelaiskulttuurin asiantuntijuudessa saamelaiskäräjien ja sen vaalilautakunnan yläpuolelle.

    Saamelaiset ovat olleet sekä Enontekiöllä että Inarisa alistetussa asemassa taloudellisesti ja hallinnollisesti. Saamelaisten aseman kohentaminen saamelaiskäräjälailla olisi muuttanut status quota, ja sitä vastutettiin osaksi tämän vuoksi, osaksi siksi, että oli syntynyt harhaluulo, että valtion maat ja vedet jaetaan tulevaisuudessa saamelaisille.

  8. DNA-tutkimus ei toimi Roosin hahmottelemalla tavalla, eikä sitä voi käyttää yksilön kansallisuuden toteamiseksi. Vaikka yksilön nukleaarinen ja mitokondriaalinen DNA saadaankin tärkeimmiltä osiltaan kartoitetuksi nykyisillä menetelmillä kohtuullisin kustannuksin (taitaa olla tällä hetkellä tuhat euroa per henkilö), tieto on käyttökelvoton, sillä ei tiedetä, mihin sitä pitäisi verrata. Suomen oloissa DNA-materiaali tuhoutuu muutamassa vuosikymmenessä, joten vanhimpien tunnettujen asukkaiden DNA:ta ei enää saada selville. Nykyään elävien yksilöiden muodostaman geenipoolin suhteen on sama vaikeus kuin saamelaisväestön määrittelyn suhteen, eli ketkä muodostavat sen väestön ja geenipoolin, johon yksilön DNA:ta verrataan. Onko varma, että nykyisen väestön — mikä se sitten onkin — geenipooli sisältää kaiken sen geneettisen variaation, joka on relevanttia tällaisen tutkimuksen kannalta? Entä adoptiot? Väestöryhmien yhteiset esivanhemmat? Ulkopuolinen satunnainen DNA yhteisön täysvaltaisissa jäsenissä? Kuinka paljon yhteistä genetiikkaa pitää olla tietyn väestön kanssa, jotta tulisi luetuksi tämän väestön jäseneksi? DNA-tutkimus ei kerta kaikkiaan ole relevantti etnisten ryhmien jäsenyyden määrittelyssä, mutta sillä voidaan saada selville biologisia polveutumis- ja sukulaisuussuhteita. Yksilön kuulumista sosiaaliseen tai etniseen ryhmään sillä ei voida selvittää, vaikka tällaista on maallikkopiireissä tämän tästä ehdotettukin. Kuten sanottu populaatiogeneetikot myös Suomessa torjuvat tällaisen ajatuksen suoralta kädeltä ja edellä esitettyjen epäilysten valossa mielivaltaisena ja suorastaan naiivina.

    • J P Roos says:

      Myönnän mielelläni etten tiedä saamelaiskysymyksestä tarpeeksi. Mutta Sammallahden DNA-selitykset ovat kauheita. Hänen mukaansa emme tietäisi neandertalilaisten geeneistä yhtään mitään (siis 60 000-30000 vuotta vanhoista geeneistä). Kuitenkin tällä hetkellä tiedämme erinomaisen hyvin kuinka paljon neandertalilaisgeenejä nykyihmisistä löytyy. Ja siis neandertalilaisten DNA on kokonaan kartoitettu. Kiitos Svante Pääbon. Kun saamelaiset ovat alkuperäiskansa, siis samalla alueella asunut melko yhtenäinen väestö, niin on selvää että myös nykysaamelaisten geenipoolista voidaan melko tarkkaan arvioida mikä siinä on saamelaista ja mikä muuta. Adoptioilla ym on tässä hyvin vähäinen merkitys. Samoin isä- ja äitilinjat on helppo selvittää. Ja olisi erittäin helppoa selvittää esim 1600-luvulla eläneiden saamelaisten DNA, jos sellaista halutaan (luullakseni tämä tieto onkin olemassa). Suomessa voi olla populaatiogeneetikkoja jotka pelkäävät ylipäänsä etnisiä erotteluja, mutta kunnon tutkijat ovat tietysti kiinnostuneita tieteellisestä totuudesta eivätkä ennakkoluuloista. Niin, ja sivumennen sanoen nykyään geenitestit maksavat kai jotain sata dollaria. Suosittelen Sammallahdelle alan kirjallisuuteen perehtymistä. Olen sataprosenttisen varma, että kyllä saamelaisetkin tulevat jossain vaiheessa hyväksymään DNA:n käyttämisen saamelaisuuden kriteerinä.

  9. Suomen maaperästä puuttuu kalkki, ja sen vuoksi luumateriaali ja sen mukana DNA tuhoutuu aivan toista vauhtia kuin kalkkipitoisessa maaperässä. Vanhaa luumateriaalia meillä on, mutta se on peräisin tulella ruuaksi valmistetuista eläimistä, ei ihmisistä. Neandertalilaisten DNA on peräisin kalkkipitoisten maiden löydöistä. On liitoiteltua sanoa, että neandertalilaisten DNA ja sen variaatio on kokonaan kartoitettu muutaman yksilön perusteella, kun yksilöitä on samanaikaisestikin ollut populaatiossa kymmeniä tuhansia.

    On totta, että muutamaa kymmentä locusta koskevan geenitestin saa sadalla dollarilla. Laajemmat maksavat enemmän.

    Saamelaisten geneettinen homogeenisyys ja eristyneisyys on perusteeton harhaluulo, sillä saamelaisett ovat olemassaolonsa aikana olleet kielellisessä, kulttuurisessa ja geneettisessä kommunikaatiossa ympäristönsä kanssa.

    Ei ole olemassa mitään tyypillistä saamelaista genetiikkaa, jota olisi vain saamelaisilla yksilöillä mutta ei muilla. Koko tutkittua saamelaisväestöä — kuten muitakin väestöjä — voidaan luonnehtia geneettisesti, mutta silloin on kysymys eri geenien ja niiden alleelien prosentuaalisesta esiintymisestä tutkitussa väestössä. Samat geenit ja alleelit esiintyvät myös ympäröivissä populaatioissa. Pelkästään saamelaisilla esiintyviä geenejä tai alleeleja ei ole todettu. On kylläkin oletettu, että eräät geneettiset mutaatiot ovat lähtöisin varhaisesta (esi)saamelaispopulaatiosta, mutta nekään eivät ole pysyneet pelkästään saamelaisväestön piirissä. Yksilön genetiikkaa ei voi tarkastella prosentuaalisesti, joten siitä ei voi tehdä johtopäätöksiä yksilön kuulumisesta tiettyyn populaatioon.

    Vaikka jonkun yksilön genetiikkaa olisikin säilynyt vaikkapa 1600-luvulta esim. suossa, siitä ei voisi tehdä johtopäätöksiä yksilön kansallisuudesta. Toistaiseksi tällaisia suolöytöjä tai Levänluhdan lähteen kaltaista luumateriaalia ei pohjoisesta ole. Jos säilynyttä luumateriaalia sattumoisin löytyisikin, ei aina ole edes arkeologista tietoa siitä, mitä etnistä ryhmää löytynyt yksilö todennäköisimmin edustaa, sillä pohjoisessa ei ole oleskellut, asunut tai kuollut ainoastaan saamelaisia..

    Alun perinkin pohjoiseen tuli jääkauden loppuvaiheissa väestöä ainakin kahden eri jääkauden refugion suunnalta (toinen Iberian, toinen Mustanmeren), eikä ole syytä olettaa, että nämä väestöt ovat kuuluneet samaan geenipooliin. Näiden lisäksi on ollut myös muita siirtymiä alueelle, ja yksilöiden muuttoa sen lisäksi. Genetiikka on siksi yhtä kirjavaa kuin muillakin Euroopan väestöillä.

    Geneetikot eivät pelkää etnisiä erotteluja, vaikka ovatkin ennakkoluulottomia ja totuudesta kiinnostuneita. Heidän mielestään ne vain ovat mahdottomia edellä mainituista syistä. Genetiikan perusteella voi saada selville yksilön geneettisiä suhteita muihin yksilöihin (ja näiden kautta joskus populaatioihinkin), mutta ei sitä, mihin etniseen ryhmään yksilö kuuluu tai on kuulunut.

    Roosin hahmottelema geneettinen saamelaisuustesti ei ole mahdollinen, vaikka hän näyttääkin olevan sellaisen onnistumisesta sataprosenttisen varma.

  10. Voin puolestani myöntää, että en ole viimeisen kymmenen vuoden aikan seurannut populaatiogeneettistä tutkimusta yhtä intensiivisesti kuin niitä edeltävinä vuosikymmeninä sekä vanhan että uuden metodiikan aikakausina. Edellä esittämieni varausten suhteen mikään ei ole kuitenkaan viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttunut. Vain maallikkopiireissä uskotaan etnisyyden testaamiseen genetiikan avulla.

    • J P Roos says:

      Lyhyt kommentti: nykytutkimus pystyy melko luotettavasti kertomaan dna-testin perusteella mihin kansallisuuteen yksilö kuuluu, Suomen osalta myös, onko henkilö vaikkapa itä- tai länsisuomalainen.(jossa siis sekoittuminen on ollut varmasti merkittävämpää kuin saamelaisväestön kohdalla) Sammallahti esittää tässä ymmärtääkseni erittöin vanhentunutta tietoa. Kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon. Mutta luultavasti Sammallahti operoi vanhentuneella tiedolla jo 10 vuotta sitten. Tunnen itse aika monia näitä ideologisesti vaikuttuneita populaatiogeneetikkoja., joiden mielestä etnistä taustaa ei voi eikä saa tutkia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s