Martin Scheinin: Oligarkki Wahlroos vahvaksi presidentiksi 2024?


Björn Wahlroos, jota jossain muussa maassa ehkä kutsuttaisiin oligarkiksi, sai paljon julkisuutta EVA:n julkaisemalle pamfletilleen perustuslaista. Se toistaa monia parivaljakon Kimmo Sasi & Ben Zyskowicz aiempia väitteitä vuoden 1999 perustuslain tiukkuudesta ja valtiosääntöprofessoreiden liian suuresta vallasta. Uutena sävynä Wahlroosin maalauksessa on koko eduskunnan ja demokratian pelko.

Kun olen päässyt näytelmän pääkonnaksi, kuittaan tässä kirjoituksessa lyhyesti.

Zyskowicz on ottanut tavakseen melskata eduskunnan täysistunnossa sillä, kuinka Tuomas Ojanen, minä ja Helsingin Sanomat olisimme muka torpanneet hallituksen hyvän hankkeen kerjäämisen kieltämiseksi. Kuten on tullut aiemmin todettua, kyseessä on urbaani legenda. Zyskowiczin tanssi tuulimyllyjen varjojen kanssa. Aikanaan sisäministeriön työryhmä teki asiassa huonosti harkittuja ja avoimen syrjiviä ehdotuksia, ja myöhemmät hallitukset eivät ole edes yrittäneet saada hanketta läpi eduskunnan perustuslakivaliokunnan ja täysistunnon normaalin käsittelyn kautta. Ojanen ja minä vain aikanaan toppuuttelimme PeV:n puheenjohtajana silloin olleen Sasin intoa julkisuudessa julistaa hanke ongelmattomaksi ennen kuin mitään esitystä oli edes olemassa. Siis urbaani legenda.

Wahlroos on nyt keksinyt uuden urbaanin legendan: ”Hallitus on perustuslaillisiin ongelmiin vedoten vetänyt pois myös joukon muita, vähämerkityksellisempiä esityksiään, muun muassa esityksen saariston yhteysalusliikenteen muuttamisesta maksulliseksi. Valtiosääntöoikeuden asiantuntijan mukaan esitys loukkasi saaristolaisten yhdenvertaisuutta.” (Hiljainen vallankumous, s. 11). Tätä Esplanadin näkökulmasta ehkä kiehtovaa legendaa hän toistaa monessa kohdin pamfletissaan ja julkisissa esiintymisissään, täsmentäen että tuo yksi asiantuntija olin minä. Mutta: ei ollut mitään hallituksen esitystä, eikä koskaan ollut tarkoituskaan antaa sellaista. Kun hankkeesta luovuttiin, hallitus ei sanallakaan viitannut perustuslaillisiin ongelmiin. Ja Wahlroosin dramaattisin värein uudelleenmaalaama viittaukseni yhdenvertaisuuteen ei ollut lausuntoni sisältö.

Katsokaapa tästä: https://www.lvm.fi/lvm-site62-mahti-portlet/download?did=221007

Liikenneministeriössä siis kaavailtiin saariston yhteysalusliikenteen muuttamista maksulliseksi ilman saaristolain muutosta, yksinkertaisesti asetusteitse eduskuntaa, sen perustuslakivaliokuntaa tai asiantuntijoita turhaan vaivaamatta. Yleisölle avoimen kuulemisportaalin kautta kirjoitin muutaman sivun paperin, jossa saaristolakiin ja sen esitöihin viitaten osoitin, että tuollainen hanke loukkaa eduskunnalle kuuluvaa lainsäädäntövaltaa ja siksi oikeusvaltion periaatteita ja myös perustuslakia (2 ja 80 §). Yhdenvertaisuus (PL 6 §) kyllä mainitaan lausunnossani, kun kritisoin virkamiesten taustamuistiota, jossa oli esitetty käsitys, että eri asemassa olevien ihmisten mekaaninen tasapäistäminen olisi yhdenvertaisuutta.

Saariston yhteysalusliikenteen maksullisuus kaatui (toistaiseksi) siihen, että ministeriössä laadittu suunnitelma valtion kustantamien oikeiden laivojen korvaamisesta (siellä minne verovaroin kustannettu maksuton tieverkko ei yllä) markkinaehtoisilla digitaalisilla innovaatioalustoilla ei ollut tästä maailmasta. Sitä vastustivat kaikki, mukaan lukien saariston vakituiset ja kesäasukkaat, posti, liikennöitsijät, matkailuyrittäjät ja kunnat. Kuten liikenneministeriön tiedotteesta ilmenee, hanke ei kaatunut perustuslakiin, ja työtä digitalisaation merkeissä jatketaan uusin ideoin: https://www.lvm.fi/-/valtio-ei-ota-kayttoon-yhteysalusliikenteen-maksuja-921981

Vakavasti: Wahlroos ei ole edes lukenut niitä dokumentteja, joista hän melskaa kirjasessaan ja televisiokameroiden loisteessa. Jos kyseessä olisi tenttivastaus, tulos olisi nolla pistettä. Jos kyseessä on kuuden vuoden presidentinvaalikampanjan avaus, voin vain toivoa, että maailma ehtii oppia katastrofista nimeltä Donald Trump.

 

Martin Scheinin
professori

Comments

  1. Ben Zyskowicz says:

    Jokainen voi tästä https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000004742823.html tarkistaa, että se, mitä ystävämme Martin Scheinin edellä ”melskaa” kerjäämisen kieltämisestä, ei ole alkuunkaan totta.

    • Saija Kalenius says:

      Jokainen ei tietenkään voi, koska juttu on maksumuurin takana.

      • Henna Hirvonen says:

        Petri Sajari HS
        Julkaistu: 11.7.2010 3:00
        Polvillaan kadulla kerjäävät romanialaiset ovat tämänkin kesän puheenaihe. Kerjäläiset ärsyttävät ainakin osaa suomalaisista. Jopa niin paljon, että sisäministeriössä on ryhdytty miettimään kerjäämisen kieltämistä lailla.
        Aina ja kaikkialla on kerjätty – myös Suomessa. Vuosisatoja kerjäämiseen suhtauduttiin Suomessa suopeasti. Lähimmäisen auttamista pidettiin kristillisten arvojen mukaisena velvollisuutena.
        ”Ihmiset ovat pitäneet kerjäämistä Jumalan luomaan maailmanjärjestykseen kuuluvana ilmiönä. Kristillisen katsomuksen mukaan almun antaminen kerjääjälle on hurskas teko”, sanoo Helsingin yliopiston Suomen historian dosentti Panu Pulma.
        Kerjäämistä yritettiin aikanaan estää irtolaislailla, mutta siinä ei Pulman mukaan onnistuttu.
        Irtolainen oli ihminen, joka kerjäisi, vaikka oli työkykyinen. Ihminen, joka taas ei ollut työkykyinen, ei saanut kerjätä. Hänet siirrettiin yhteiskunnan rahoittaman köyhäinhoidon piiriin.
        Irtolaislain nojalla voitiin määrätä pakkotyöhön. Etenkin 1500-luvulta 1800-luvulle irtolaisia määrättiin valtion ja omistavan luokan palvelukseen, jos työvoimasta oli pulaa. Pakkotyövoimalla rakennettiin Viapori, rautatiet ja Saimaan kanava.
        Toisen maailmansodan jälkeen ihmiset alkoivat karsastaa kerjääjiä. Kun hyvinvointi lisääntyi, suvaitsevaisuus väheni.
        Helsinkiläisten kerrostalojen rappukäytäviin kiinnitettiin valkoisia metallikylttejä, joissa kiellettiin ankarasti kerjääminen ja kaupustelu. Helsingissä kielto kirjattiin vuonna 1957 kaupungin järjestyssääntöön.
        Pulman mukaan etenkin romanien kerjääminen ja kaupustelu herätti helsinkiläisten keskuudessa närkästystä, johon viranomaisten piti puuttua.
        ”Teoriani on, että järjestyssääntö kohdistettiin pääasiassa karjalaisiin evakkoromaneihin, jotka elivät surkeissa olosuhteissa. Suomalaisten romanien evakuoiminen Karjalasta johti katastrofaalisiin tuloksiin, koska kukaan ei halunnut pitää heistä huolta. Romaneilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin alkaa kerjätä ja kaupustella”, Pulma sanoo.
        Mitä sitten on kerjääminen?
        Se voi olla vastikkeetonta rahan pyytämistä. Se voi olla tavaroiden myyntiä epäilyttävällä tai jonkun mielestä epämiellyttävällä tavalla.
        Kerjäämiseen on Suomessa rinnastettu aikanaan kengännauhojen, kastematojen, kielojen, valokuvajäljennösten ja postikorttien myynti. Myös kiertäviin veitsenteroittajiin suhtauduttiin kerjäläisinä.
        Suurin ero menneen ja nykyisen kerjäämisen välillä on, että nykyisin enemmistö kerjääjistä on ulkomaalaisia.
        Muutoksen toi EU:n laajentuminen vuonna 2007. Tuona vuonna Romaniasta tuli unionin jäsen, ja samana kesänä Helsingin kaduille ilmestyivät kerjääjät. He hyödynsivät EU:n takaamaa oikeutta vapaaseen liikkumiseen jäsenmaissa.
        Monissa EU-maissa romanien kerjäämiseen on yritetty puuttua kansallisesti, vaikka romanien tilanne on ongelma koko Euroopan unionin alueella.
        Viime toukokuussa sisäministeri Anne Holmlund (kok) määräsi työryhmän selvittämään kerjäämisen kieltämistä. Sitä ennen kerjäämisen kieltämistä oli vaatinut Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok). Aktiivisena kerjäläisasiassa on häärännyt myös kansanedustaja Juha Hakola (kok), joka on tehnyt kerjäämisen kieltämisestä lakialoitteen.
        Holmlundin asettaman työryhmän johtopäätös on, että kerjääminen julkisella paikalla itsensä elättämistarkoituksessa pitäisi kieltää järjestyslailla. Rangaistuksena olisi sakko aivan kuten juopottelusta tai virtsaamisesta julkisella paikalla.
        Työryhmän puheenjohtajana toimivan valtiosihteeri Antti Pelttarin (kok) mielestä kerjäämisen kieltämistä alettiin miettiä, koska tilanne on varsin nopeasti muuttunut.
        ”Pari vuotta sitten kerjääjiä oli Helsingissä 40-50. Nyt heitä on 220. Kerjääminen on muuttunut aggressiiviseksi, ja katujen turvallisuuden takia pitää miettiä keinoja, joilla poliisi pystyy tehokkaammin puuttumaan häiritsevään kerjäämiseen.” ”Toisin kuin julkisuudessa on esitetty, nykyinen järjestyslaki ei anna poliisille riittäviä keinoja puuttua häiritsevään kerjäämiseen”, Pelttari sanoo.
        Sisäministerin asettama työryhmä ei ole ollut yksimielinen. Oikeusministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö jättivät väliraporttiin eriävän mielipiteen, koska perus- ja ihmisoikeudellisia kysymyksiä ei niiden mielestä ollut otettu riittävästi huomioon.
        Kerjäämiskiellosta näyttäisi tulleen poliittinen peliväline. Samaan aikaan kun maahanmuuttopolitiikka on saanut yhä enemmän huomiota, monet poliitikot ovat alkaneet myötäillä maahanmuuttoa arvostelevia.
        Niin kokoomuksen kuin demareidenkin keskuudessa on esitetty mielipiteitä, jotka kertovat entistä ankarammista asenteista ulkomaalaisia kohtaan.
        Keskustakaan ei ole jäänyt toimettomaksi. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) kehotti toukokuun lopussa kansalaisia olemaan antamatta rahaa kerjäläisille. Hän tarkoitti tietenkin romanikerjäläisiä. ”Ei kestäisi montaa viikkoa, niin tämä ilmiö loppuisi Suomessa. Vetoankin siihen, että näin toimittaisiin. Se vaatii jokaiselta vain päätöksen: ei anneta rahaa”, Vanhanen sanoi.
        Pääministerin oivallus ei ole mennyt perille kaikille suomalaisille: kerjääjät ovat sijoillaan, ja pahvimukeissa näkyy yhä lantteja.
        Eduskunnassa yli 50 kansanedustajaa on allekirjoittanut lakialoitteen kerjäämisen kieltämisestä. Poliittista tahtoa siis löytyy.
        Mutta miltä asia näyttää oikeudellisesti?
        Oikeustieteilijöiden mielestä työryhmän väliraportissa on lukuisia puutteita.
        Euroopan yliopistoinstituutin kansainvälisen oikeuden professorin ja YK:n ihmisoikeusraportoijan Martin Scheininin mielestä on selvää, että nyt halutaan puuttua nimenomaan romanien kerjäämiseen, vaikka sitä ei raportissa suoraan sanota.
        ”Ihmisoikeuskysymyksiä käsittelevä jakso raportissa jopa alkaa sellaisella kummallisella virkkeellä, että Euroopassa on 12 miljoonaa romania. Koko selvitystyö on kohdistettu yhteen ihmisryhmään. On hyvin vaikea nähdä, että lopputuloksena voisi olla muuta kuin romaneja syrjivä lainsäädäntö”, Scheinin sanoo.
        Myös Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen on sitä mieltä, että tosiasiassa laki syrjisi kerjääviä romaneja.
        ”Euroopan ihmisoikeussopimuksessa syrjinnän kielto on niin ehdoton, että siitä ei voi poiketa edes poikkeusoloissa, kuten sodan aikana.” Jos perusoikeuksia kavennetaan, pitää säännökset rajata tarkasti. Lisäksi niiden on oltava lainmuutoksen tavoitteiden kannalta välttämättömiä ja oikeasuhtaisia.
        Kyse on siis punninnasta: onko jokin asia niin tärkeä, että sen estämiseksi on välttämätöntä rajoittaa perus- ja ihmisoikeuksia.
        Yksi peruste perus- ja ihmisoikeuksien rajoittamiselle on yleinen turvallisuus ja järjestys. Ojasen mielestä tätä perustetta voidaan sinänsä käyttää, jos kerjäämisestä syntyy vakavia ongelmia yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle.
        ”On hyvin vaikea kuvitella, että parisataa romanialaista kerjäläistä olisi kovin merkittävä turvallisuusriski suomalaiselle yhteiskunnalle. Lisäksi kerjäämisestä mahdollisesti syntyviin järjestyshäiriöihin voidaan puuttua jo voimassa olevien lakien nojalla. Kyllä tämän raportin taustalla on vain katukuvan kiillottaminen”, Ojanen sanoo.
        Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on torjunut lainvalvontatoimet, joissa ihmiset on asetettu eriarvoiseen asemaan esimerkiksi etnisen alkuperän perusteella. Tuomioistuimen mukaan tämä ei ole välttämätöntä, saati hyväksyttävää, nykyaikaisessa, demokraattisessa yhteiskunnassa.
        Kulttuurisilla syillä kerjäämisen kieltämistä kannattaa ainakin Helsingin kaupunginjohtaja Pajunen. Hän kirjoitti toukokuussa blogissaan, että valtaosa väestöstä kokee kerjäämisen kulttuurillemme vieraaksi ja se kirvoittaa voimakkaita tunteita.
        Hän unohtaa, että Suomessa on kerjätty jo vuosisatoja.
        Pajusen arvostelun kohteena eivät ole pelkästään kerjääjät. Joulukuussa 2008 hän ehdotti turvapaikkojen myöntämisen vähentämistä ja kehotti Suomea palaamaan ”sisäänheittäjästä portinvartijaksi”.
        Sisäministeriön työryhmän mukaan etenkin romanialaisten ja bulgarialaisten tekemien omaisuusrikosten määrä on kasvanut viime vuonna selvästi. Poliisi taas on epäillyt, että kerjäämisen taustalla voi olla jopa ihmiskauppaa.
        Scheininin mielestä kerjäämisen kieltäminen voidaan rinnastaa prostituutiokeskusteluun, jossa puhutaan paljon ihmiskaupan ja parituksen estämisestä.
        Käytännön toimet kohdistuvat silti prostituoituihin, jotka ovat useimmiten ihmiskaupan uhreja eivätkä järjestäjiä.
        ”Kerjäämisessäkin huomio pitäisi kohdistaa hyväksikäyttäjiin eikä hyväksi käytettyihin. Kerjääjien syyllistäminen johtaa helposti hyväksikäytön räikeämpiin muotoihin.” Hyväksi käytetyillä hän tarkoittaa kerjääjiä, joiden hankkimat rahat menevät kerjäämisen järjestäjän eli hyväksikäyttäjän pussiin.
        Vaalit lähestyvät, ja poliitikkojen täytyy jo ajatella äänestäjiä.
        Ensi huhtikuussa osa äänestäjistä ei varmasti äänestä ehdokasta, joka puolustaa maahanmuuttajien ja ulkomaalaisten kerjääjien oikeuksia.
        Siksi poliitikot ovat aktivoituneet. Kesäkuun lopussa eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok) sanoi Yleisradion haastattelussa, että kerjäämisen kieltävä laki on mahdollista säätää tavallisen lakina.
        Kielto ei siis Sasin mielestä rikkoisi perustuslakia. Tosin hallituksen esitystä ei ole tehty, joten muutettavista lakipykälistä ei ole tietoa. Se ei silti estänyt Sasia puolustamasta riitaisaa väliraporttia, joka on kirjoitettu kuukaudessa, kovassa kiireessä.
        ”On asiatonta, että perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja ryhtyy ottamaan kantaa näin varhaisessa vaiheessa. Sasi ei ole perustuslakivaliokunta, vaan ainoastaan sen puheenjohtaja”, Ojanen sanoo.
        Sekä Ojasen että Scheininin mukaan laki olisi vastoin perustuslakia ja Euroopan ihmisoikeussopimusta, jos hallituksen esitys ylipäätään kirjoitetaan työryhmän väliraportin perusteella.
        ”Kauniisti sanottuna hän [Sasi] on ottanut aikamoisen varaslähdön, koska mitään lakiehdotusta ei ole nähty. Työryhmäkin toteaa, että kerjäämisen kieltämisellä olisi kytkentöjä perus- ja ihmisoikeuksiin. Ennen kuin perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja ottaa asiaan kantaa, hänen pitäisi odottaa lakitekstin valmistumista”, Scheinin sanoo.

  2. Tapio Mäkeläinen says:

    Hyvä kirjoitus. Kiitos. Omnipotenssilla ei näköjään ole ylärajaa ref BW.

  3. Martin Scheinin vastaa Ben Zyskowiczille: Kiitos kun vaivauduit kommentoimaan blogimme palstoilla. Voin yhtyä ehdotukseesi, että ihmiset tutustuvat Hesarissa aikanaan (vuonna 2010) julkaistuun kirjoitukseen kerjäämisen kieltämisestä (sikäli kun pääsevät maksumuurin läpi). Siinä Tuomas Ojanen ja minä varoittelimme niistä ongelmista, joihin voidaan joutua jos asiassa hosuen valmistellaan luonteeltaan syrjivä ehdotus. Sisäministeriön työryhmä ei sittemmin piitannut noista varoituksista tai muiden ministeriöiden vastaväitteistä vaan ajoi ehdotusta, jonka empiirinen perusteluosa ei ala kerjäämistä koskevilla tiedoilla vaan luvuilla romanien lukumäärästä Euroopassa ja jonka säännösehdotuksissa kummallisella tavalla liitettiin yhteen katukerjäämisen kielto ja leiriytymisen kielto. Perusteluissa vielä myönnettiin, ettei tarkoituksena ollut puuttua suomalaisten perinteiseen kerjäämismuotoon eli rahan pyytämiseen ns. bussilippuun (millä kokemusperäisesti usein tarkoitetaan alkoholijuomia). Surkea työryhmäehdotus sai jälleen julkista kritiikkiä mm. syrjivästä luonteestaan.

    Avainkysymys kuitenkin on, ettei ehdotus häiritsevän kerjäämisen kieltämisestä tai peräti kriminalisoinnista ole törmännyt perustuslakiin tai valtiosääntöprofessoreiden lausumiin. Hallitus antoi sittemmin asiassa parannetun esityksen eduskunnalle, mutta sitä ei koskaan ehditty tai haluttu käsitellä perustuslakivaliokunnassa ja täysistunnossa. Siksi on tanssia tuulimyllyjen varjoja vastaan, että esimerkiksi eduskunnan täysistunnossa toistuvasti käytät kerjäämisen kieltoa suosikkiesimerkkinäsi siitä, kuinka perustuslaki tai valtiosääntöprofessoreiden liian tiukat tulkinnat siitä olisivat estäneet hyvien lainsäädäntöhankkeiden toteutumisen. Niin ei ole tapahtunut. Eikö ole hallituksen kannalta vain hyvä asia, että professorit joskus antavat ilmaisia julkisia neuvoja jo siinä vaiheessa kun lainvalmistelua vasta aloitetaan ja perustuslain ja ihmisoikeussopimuksen asianmukaiselle huomioon ottamiselle on vielä täydet mahdollisuudet?

  4. Erittäin asiallinen blogikirjoitus, jossa edustaja Zyskowiczin poliittinen agenda tuodaan päivänvaloon. Asia joka ei aina näy asiaan perehtymättömille.

    Yksi hallituksen suurimpia ongelmia ei ole ollut perustuslaki, vaan hätiköinti ja poliittinen agenga, joka nyt sattuu olemaan perustuslain kanssa törmäyskurssilla välillä.

    Ehkä siellä kabineteissa pitäisi mennä hiemaan miettimään mitä on tehty ja tehdään. Ainakin toivoisin että yhteiskunnan etu oman ja omien rahoittajien edun sijaan käväisisi edes joskus mielessä. Näin ulkopuolisesta se näyttää kaikelta muulta.

  5. Kari Ketopuro says:

    Täytyy osoittaa tukea Martin Scheinille, joka jaksaa seistä tammena tuulessa.

    Ben Zyskowics tuli tutuksi vakuutusyhtiö Apollon tiimoilta. Firma niistettiin viimeistä ropoa myöten tyhjäksi johdolle myönnetyillä jättimäisillä palkankorotuksilla. Muistan pikkupojan silmin, kuinka Ben Z puolusti toimintaa töllössä. Täytyyhän (konkurssi)tulosta tekeville maksaa ansaittua palkkaa.

    Nyt 30 vuoden jälkeen Ben Z on yhä kuvioissa. Vihaamassa kaikkea mitä ei itse omista.

  6. Ben Zyskowicz says:

    Martin Scheinin vastaa 25.10. kommenttiini (24.10.), jossa osoitin, että hän ei pysynyt totuudessa kirjoittaessaan (24.10.) ”melskaamisestani” eduskunnassa kerjäämisen kieltämisestä. Sen sijaan, että olisi vastauksessaan edes yrittänyt selitellä väärän tiedon levittämistään, hän nyt keskittyy uuden väärän tiedon esittämiseen.

    Scheininin mukaan ”eduskunnan täysistunnossa toistuvasti käytät kerjäämisen kieltoa suosikkiesimerkkinäsi siitä, kuinka perustuslaki tai valtiosääntöprofessoreiden liian tiukat tulkinnat siitä olisivat estäneet hyvien lainsäädäntöhankkeiden toteutumisen”.

    Tämä ei ole alkuunkaan totta. Sen jokainen voi tarkistaa eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjoista, jotka ovat olleet verkossa – ilman maksumuuria – vuodesta 2000 lähtien.

    Jotta Perustuslakiblogin lukijoiden tehtävä ei muodostuisi kohtuuttoman raskaaksi, Scheinin voisi tällä forumille kertoa, milloin olen hänen väittämällään tavalla käyttänyt kerjäämisen kieltoa ”toistuvasti” tai edes yhden ainokaisen kerran suosikkiesimerkkinä tai edes esimerkkinä siitä, kuinka peruslaki tai valtiosääntöprofessoreiden liian tiukat tulkinnat siitä olisivat estäneet hyvien lainsäädäntöhankkeiden toteutumisen.

    Sen sijaan olen osoittanut useasti älyttömyyden Scheininin ja Ojasen argumentoinnissa (HS 11.7.2010), jonka mukaan kerjäämisen kieltäminen Suomessa olisi vastoin perustuslakiamme ja Euroopan ihmisoikeussopimusta, jos hallituksen esitys olisi kirjoitettu silloisen työryhmän väliraportin perusteella.

    Viimeksi puhuin asiasta eduskunnan täysistunnossa 14.9.2017, jolloin sanoin seuraavaa:

    ”Arvoisa herra puhemies! Arvoisat kollegat! Edustaja Kärnä on tehnyt aloitteen tärkeästä asiasta, ja tässä aloitteessa on hyvä tarkoitus. Itse en kuitenkaan voinut aloitetta allekirjoittaa sen vuoksi, että aloitteen perusteluissa kerrotaan: ”Suomen perustuslaki takaa jokaiselle oikeuden kerjätä, ja on todettu, että tähän oikeuteen ei voida puuttua.” Itse en löydä, ja olen perustuslakia lukuisia kertoja lukenut, sieltä säädöstä, joka kieltäisi kerjäämisen kieltämisen, enkä tiedä, missä olisi todettu, että tähän oikeuteen ei voida puuttua, ei ainakaan eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Palaan tähän juridiseen valtiosääntöiseen puoleen kohta. Sitä ennen totean pari asiaa.
    Ensinnäkin totean edustaja Kontulan ansiokkaan puheenvuoron johdosta, että ilmeisesti tämä edustaja Kärnän tässä tavoittelema rajankäynti kerjäämisen kieltämisen ja sitten tällaisen organisoidun kerjäämisen kieltämisen välillä ja siihen liittyvät ongelmat ovat parhaiten ratkaistavissa siten, että lakivaliokunta käsitellessään tätä aloitetta päätyy kerjäämisen kokonaiskieltämiseen, jolloin näitä edustaja Kontulan mainitsemia rajankäyntiongelmia ei olisi.
    Mutta, herra puhemies, sitä ennen, miksi itse kannatan kerjäämisen kieltämistä? Aika paljon samoilla perusteilla, kuin mitä edustaja Heinonen täällä toi esiin. Ensinnäkin kerjääminen ei ole ihmisarvoinen tapa elättää itsensä. Se, että istutaan tai puoliksi maataan jäisellä kadulla ja pyydetään ohikulkijoilta rahaa, ei ole ihmisarvoinen tapa elättää itsensä. Ja tähän on turha vastata, että eipä se näiden kerjääjien elämä siellä Romaniassa tai Bulgariassa sorrettuna, syrjittynä, romanivähemmistöön kuuluvina ihmisinäkään ole niin kovin ihmisarvoista. Valitettavasti tämä on totta, mutta se, että se elämä ei sielläkään ole kovin ihmisarvoista, ei ole peruste, että sallisimme tämmöisen ihmisarvonvastaisen itsensä elättämisen Suomessa. Aivan, ehkä monen mielestä brutaalina rinnastuksena haluan kuitenkin sanoa, että lehtitietojen mukaan Pietarin alueella on alaikäisiä lapsia, jotka myyvät itseään kadulla. No, se ei ole mikään peruste, että me Helsingissä sallisimme sieltä tulleiden alaikäisten lasten myydä itseään kadulla perustellen sitä sillä, että ei se niiden elämä siellä Pietarissakaan ole sen parempaa.
    Toinen syy, miksi haluan kieltää kerjäämisen, on aika periaatteellinen. Suomessa on tehty vuosikymmeniä töitä, tässä salissa meidän edeltäjät ovat tehneet vuosikymmeniä töitä, että Suomesta tulisi sellainen hyvinvointiyhteiskunta, jossa kenenkään ei tarvitse kerjätä elääkseen. Ja tähän olemme päässeet. Olemme päässeet tilanteeseen, jossa Suomessa kenenkään ei tarvitse kerjätä elääkseen. Ja kun tähän olemme päässeet, olisi mielestäni todella epätarkoituksenmukaista — ja on epätarkoituksenmukaista — että me toivotamme muista maista, Euroopasta tai maailmalta, ihmisiä tervetulleiksi Suomeen kerjäämään.
    Kolmas syy on se, että tähän ilmiöön Suomessa liittyy myös näiden kerjäävien ihmisten hyväksikäyttöä, ja neljäs syy on se, että usein tällaiseen ilmiöön liittyy myös erilaista pienempää tai joskus isompaa oheisrikollisuutta. Tähän usein vastataan, kun haluan kieltää kerjäämisen, että ei kerjäämisen kieltäminen ratkaise itse ongelmia, joita ovat siis syrjintä ja lohduton köyhyys siellä lähtömaissa. No, ei tietystikään kerjäämisen kieltäminen Suomessa ratkaise näitä ongelmia, mutta ratkaiseeko näitä ongelmia sitten kerjäämisen salliminen Suomessa? Ei todellakaan, päinvastoin. Jos Suomessa ja muissa maissa sallitaan kerjääminen, sitä innokkaammin Bulgarian ja Romanian ja muiden maiden hallitukset voivat häätää nämä ihmiset sieltä omasta maastaan hakemaan muista maista toimeentulonsa kerjäämisellä.
    Ratkaisu itse ongelmaan on tietysti juurisyissä ja siinä, että on häpeällistä, että meillä on Euroopan unionissa jäsenmaita, kuten juuri Bulgaria ja Romania, jotka eivät kohtele omaa romaniväestöään ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa kunnioittavalla tavalla. Siihen pitäisi saada ratkaisu EU:n painostuksella ja muutoin. Se on ratkaisu tähän ongelmaan.
    No, mitä sitten tulee tähän perustuslakitulkintaan, niin mistä edustaja Kärnä on saanut sen käsityksen, että perustuslaki takaa jokaiselle oikeuden kerjätä, ja että näin olisi todettu, että siihen oikeuteen ei voida puuttua? Luulen, että taustalla voi olla aikanaan julkisuudessa käyty keskustelu, johon edustaja Heinonen jo viittasikin. Eli Helsingin Sanomissa heinäkuussa 2010 pari eturivin valtiosääntöasiantuntijaa, Martin Scheinin ja Tuomas Ojanen, yksiselitteisesti, näin voi sanoa, lähtivät siitä, että Suomen perustuslaki ja Euroopan ihmisoikeussopimus estävät kerjäämisen kieltämisen, koska tällainen kieltäminen olisi syrjintää. Se ajattelu lähti siitä, että vaikka muodollisesti kerjäämisen kieltäminen koskee jokaista — millä edustaja Heinonen äsken argumentoi — niin tosiasiallisesti se kohdistuu lähinnä Bulgarian ja Romanian romaneihin, ja siinä mielessä se on syrjivä lainsäädäntö. No, tämä perustelu on aivan järjetön. Minulle tulee heti mieleen useita lainsäädännössä kiellettyjä asioita tai keskustelun kohteena olevia asioita, joissa säädös muodollisesti koskee kaikkia Suomessa mutta tosiasiallisesti kohdistuu joihinkin vähemmistöihin.
    Aivan viime viikkoina on keskusteltu esimerkiksi siitä, että tyttöjen sukuelinten silpominen pitäisi kriminalisoida erillisellä lailla — nythän se on kriminalisoitu yleisen pahoinpitelylainsäädännön pohjalta — siis kriminalisoida erillisellä lailla tyttöjen sukuelinten silpominen. Tätä on vaatinut muun muassa lapsiasiainvaltuutettu, ja sen selvittämistä on kannattanut ainakin sosiaali- ja terveysministeri. Kehenkäs tällainen laki kohdistuu? Periaatteessa kehen tahansa, jonka sukuelimiä silvotaan, mutta käytännössä niihin Suomessa oleviin vähemmistöihin, joiden ikivanhassa kulttuurissa on ollut tällainen, meidän mielestämme ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia loukkaava tapa, eli käytännössä kai lähinnä Itä-Afrikasta tulleisiin maahanmuuttajataustaisiin suomalaisiin.
    Sitten meillä on kriminalisoitu yleisellä huumausainelainsäädännöllä esimerkiksi kathuumeen pureskelu. Se on rikollista. No, kehenkäs se kohdistuu? No, vaikka se muodollisesti kohdistuukin kaikkiin, niin eikö se käytännössä kohdistu niihin, jotka tulevat lähinnä itäisestä Afrikasta, missä kathuumetta yleisesti käytetään.
    Otanpa vielä esimerkin. Suomalaisessa eläinsuojelukeskustelussa on vaadittu juutalaisen teurastustavan ja islamilaisen teurastustavan kieltämistä. Sitä ovat vaatineet muistaakseni perussuomalaiset ja ainakin eräät eläinsuojelupiirit. Minä olen siis sitä mieltä, että jos Suomen lainsäädäntö haluaa kieltää islamilaisen ja/tai juutalaisen teurastustavan, se voi toki sen tehdä. Mutta jos se tehtäisiin, ja jos noudatettaisiin tätä Scheininin ja Ojasen logiikkaa, niin sekin kohdistuisi kaikkiin meihin Suomessa oleviin. Mutta eikö se käytännössä kohdistuisi niihin täällä oleviin juutalaisiin ja islaminuskoisiin, jotka haluavat syödä oman kulttuurinsa ja uskontonsa mukaisesti teurastettua lihaa?
    Eli tämä Scheininin ja Ojasen argumentointi on mielestäni täysin kestämätöntä, ja edustaja Heinonen täällä luettelikin lukuisia maita, jotka ovat sitoutuneet Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja joissa kerjääminen on kielletty, joko suoraan lailla tai lain nojalla alueellisilla säädöksillä. No, onko niin, että näissä maissa — Norjassa, Tanskassa, Hollannissa, Englannissa, Espanjassa ja niin edelleen — on kyvyttömämmät ihmisoikeus- ja perustuslakiasiantuntijat kuin Suomessa, vähemmän valppaat professorit kuin Suomessa? Vai ovatko he peräti tyhmempiä kuin nämä meidän scheininit ja ojaset? [Anna Kontula: Siellä on eri perustuslaki!] — Ei kun puhe on Euroopan ihmisoikeussopimuksesta, joihin nämä maat kuuluvat, ja Scheinin ja Ojanen ovat olleet sitä mieltä, että se olisi vastoin Euroopan ihmisoikeussopimustakin, tämä kieltäminen.
    Minun mielestäni se, että edustaja Kärnä on ottanut totena sen, että meidän perustuslakimme kieltää kerjäämisen kieltämisen, kertoo siitä, että Suomessa on korkealla profiililla julkisuudessa esiintyviä valtiosääntöasiantuntijoita, jotka ottavat perustuslaillisissa kysymyksissä tiukkoja kantoja, joita sitten yleisesti yhteiskunnassa ja näköjään eduskunnassa uskotaan ilman, että näistä asioista on minkäänlaista perustuslakivaliokunnan tulkintakäytäntöä.”

  7. Martin Scheinin vastaa vielä Ben Zyskowiczille:

    Kiitos kun jatkat keskustelua, olkoonkin että se nyt näyttää menevän siihen, että molemmat siteeraamme mitä edustaja Zyskowicz on eduskunnan täysistunnossa sanonut. Kävin valikoiden ja hieman muistinvaraisesti läpi puheenvuorojasi, ja olen valmis myöntämään, että se mitä blogikirjoituksessani sinun puheistasi sanoin, oli oma yleistykseni, ennemmin kuin täsmällinen toisinto. Toimin kuitenkin hyvässä uskossa, yrittäen rekonstruoida sinun suhtautumisesi perustuslakiin ja perustuslakijuristeihin hyvän lainsäädännön tulppina. Lainaan tähän alle joitakin puheenvuorojasi eduskunnan täysistunnossa, selventääksesi sinulle ja lukijoillemme millaisiin lausumiin tuo rekonstruktioni perustui.

    ”Tällaista arvostelua, että kerjäämisen kieltäminen Suomessa olisi vastoin Suomen perustuslakia, ovat esittäneet ei vain ihmisoikeusprofeetta Martin Scheinin, jonka mielestä lähes kaikki on vastoin perusoikeuksia, vaan myös ihan varteenotettavat oikeustieteen professorit ja pääkirjoitustasolla saakka myös suomalainen media.” (26.1.2011)

    ”Kaiken kaikkiaan tämä on vakava keskustelunaihe. Toivon, että värikkäät puheenvuoroni eivät hämärrä tätä asiaa. Tätä käydään myös oikeustieteen piirissä, ja muiden oikeusalojen edustajat, muun muassa siviilioikeuden edustajat, ovat ihmeissään siitä, miten perusoikeudet ja niiden tulkitseminen ja ihmisoikeudet ja niiden tulkitseminen ja tulkintaoikeus siis näillä kahdella kolmella professorilla ovat käymässä yli kaikkien muiden oikeusalojen ja niiden perinteisten tulkintatraditioiden. Jos me tällä tiellä jatkamme, että perustuslaissa sanotaan, että lailla voidaan säätää välttämättömiä rajoituksia, ja tämä välttämättömyyden tulkitseminen ei olekaan eduskunnan asia vaan on näiden valtiosääntöoppineiden ja ihmisoikeusasiantuntijoiden asia, niin silloin kyllä minun mielestäni ollaan väärällä tiellä. Valitettavasti nyt jo useampia vuosia, ehkä perusoikeusuudistuksesta lähtien, on otettu askeleita tällä tiellä.” (19.3.2013)

    ”Kun olen vaatinut kerjäämisen kieltämistä, niin julkisessa keskustelussa maan johtavat niin sanotut ihmisoikeusjuristit Martin Scheinin, Tuomas Ojanen ja kumppanit ovat sanoneet, että kerjäämistä ei saa kieltää.”(6.6.2013)

    ”Nämä ihmisoikeusjuristit ovat sanoneet, että jos kerjääminen kielletään Suomessa, niin se kohdistuu käytännössä tiettyihin kansallisiin vähemmistöihin tai kansalaisuuden perusteella oleviin ihmisiin. Ja kun se de facto, tosiasiallisesti, kohdistuu heihin, niin se on syrjivää lainsäädäntöä, jonka perustuslaki ja Euroopan ihmisoikeussopimus kieltävät. Näin ollen emme voi Suomessa kieltää kerjäämistä. Tämän argumentin monet poliitikot ovat ostaneet.” (6.6.2013)

    ”Ihan lopuksi totean, että Suomessa niin sanotut ihmisoikeusjuristit, jotka varmasti nyt pitävät juhlabileitä sen kunniaksi, että tässä verorikoslainsäädännössä veronkiertäjät pääsevät helpommalla kuin ennen, eräät nämä niin sanotut ihmisoikeusjuristit, etten sanoisi, johtavat ihmisoikeusjuristit, ovat esittäneet myös sellaisia pöyristyttäviä ajatuksia, että esimerkiksi kerjäämisen kieltäminen Suomessa olisi vastoin Euroopan ihmisoikeussopimusta tai että jopa vankiloissa käytetyt niin sanotut tarkkailuhaalaritkin, joilla estetään huumeiden kulkeutuminen vankiloihin, saattaisivat olla vastoin Euroopan ihmisoikeussopimusta. Jos Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tälle linjalle lähtisi, niin pitää myöntää, että ymmärtäisin nykyistä paljon paremmin Britannian pääministeri Cameronia, joka on väläyttänyt jopa Englannin eroamista Euroopan ihmisoikeussopimuksesta, koska kokee, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjaukset Britanniaakin koskien eräissä tapauksissa ovat vastoin englantilaisten oikeustajua.” (4.10.2013)

    Kaikki sitaatit ovat veteraani- ja juristikansanedustaja Ben Zyskowiczin puheenvuoroista valtakunnan arvokkaimmalla puhujalavalla, eduskunnan täysistunnossa. Tuolla foorumilla kansanedustajat käyttävät usein värikästä, vaan ei totuudenvastaista, kieltä toisistaan, ja läsnä olevalla kritiikin kohteella on oikeus vastauspuheenvuoroon. Mutta vain jos hän on kansanedustaja. Meillä muilla ei ole puheoikeutta tuolla foorumilla, vaikka pitäisimme meistä lausuttua virheellisenä tai vääristelevänä. Kansanedustajien täysistuntopuheenvuorot julkaistaan painettuina ja sidottuina eduskunnan pöytäkirjoina, ja ne tulevat osaksi historian aikakirjoja.

    Martin Scheinin, professori

Trackbacks

  1. […] Wahlroos ei ole kirjoittaessaan ottanut tarpeeksi selvää valtiosääntöjuridiikan perusasioista, vaan tuntuu luottavan siihen, ettei suurin osa lukijoistakaan niitä tunne. Kirjaa leimaa myös monin paikoin melkoinen älyllinen epärehellisyys. Perustuslakivaliokunnan kritiikkiä perustellaan mm. yksittäisten perustuslakiasiantuntijoiden osana akateemista debattia lausumilla mielipiteillä tai keskustelussa käytetyillä argumenteilla, vaikka ne eivät koskaan ole päätyneet perustuslakivaliokunnan kannaksi. Onpa kritiikin välineeksi kelvannut jopa apulaisoikeuskanslerin mielipide suvivirrestä, vaikka perustuslakivaliokunta tosiasiassa on ottanut asiassa juuri päinvastaisen kannan. Välillä perusteluna esiintyvät myös hatarasti perustellut hypoteesit siitä, mitä valiokunta ehkä jossain tilanteessa olisi voinut tehdä. Eli perustetaan kritiikkiä johonkin, mikä ”olisi voinut tapahtua” sen sijaan, että se perustettaisiin siihen, mitä oikeasti on tapahtunut. Jälkikäteen jotkut kirjan ”kuohuttavista” esimerkeistä ovat paljastuneet ilmeisesti täysin keksityiksi. […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s