Eduskunnassa tehtiin eilen toinenkin syrjinnän poistamisen kannalta merkittävä päätös, kun perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa (PeVL 46/2014 vp) hallituksen esitystä eduskunnalle isyyslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Lausunnossa on kysymys avioliiton ulkopuolella syntyneiden oikeudesta yhdenvertaiseen kohteluun. Kuten muistetaan, perustuslakiblogissa hallituksen esityksestä kirjoitettiin jo aiemmin syksyllä (1.10.2014) perussanottavan kiteyttäneen otsikon “Isyyslainsäädännön uudistus: Toistuuko vuoden 1976 isyyslain voimaanpanolain syrjivä perintö?” alla. Perustuslakivaliokunnan lausunnon kohteena olleessa hallituksen esityksessä ehdotettiin nimittäin, että ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneillä lapsilla ei olisi oikeutta periä isäänsä, jos isä on kuollut ennen isyyskanteen nostamista.
Perustuslakivaliokunnan lausunnossa on nyt päädytty olennaisesti samanlaiseen johtopäätökseen kuin blogikirjoituksessa: kyseinen isyyslakiehdotuksen 67 §:n momentin sääntely on ristiriidassa perustuslain 6 §:n 2 momentissa säädetyn syrjintäkiellon kanssa. Sitä ei siis saa hallituksen esittämässä muodossa säätää.
Ennen valiokunnan keskeisten johtopäätösten tarkastelua on syytä mainita valiokunnan korostamat valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin lähtökohdat. Yhtäältä valiokunta painottaa lähtökohtana eri asemaan asettamisen arvioinnissa “sitä, että sekä aviolapsella että 1.10.1976 jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneellä lapsella, jonka isyys on vahvistettu, on perintökaaren mukainen perintöoikeus isänpuoleisen perittävän jälkeen.”
Toisaalta valiokunnan mukaan “keskeinen valtiosääntöoikeudellinen kysymys tässä yhteydessä on se, voidaanko ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten eri asemaan asettamiselle edellä käsitellyillä tavoilla esittää hyväksyttäviä ja erittäin painavia syitä.”
Valiokunnan keskeisenä johtopäätöksenä on taas ensinnäkin se, että “isyyslakiehdotuksen 67 §:n 1 momentin sääntelylle ei voida esittää hyväksyttävää perustetta siltä osin kuin se merkitsee ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten asettamista eri asemaan myös silloin, kun perittävä on kuollut lain voimaantulon jälkeen. Tällainen tulevaisuuteen ulottuva eri asemaan asettaminen on perustuslain 6 §:n 2 momentin vastaista.”
Sitä vastoin ehdotukselle perintöoikeuden rajoittamisesta on valiokunnan mukaan “kiistämättä esitettävissä hyväksyttäviä perusteita siltä osin kuin sääntely merkitsee lain voimaan tullessa jo tehtyjen perinnönjakojen peräyttämisen estämistä.” Nämä perusteet eivät kuitenkaan valiokunnan mielestä “lähtökohtaisesti ole yhtä painavia kuin vaatimus tiettyyn aikaan avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten syrjimättömyydestä.”
Tässä yhteydessä valiokunta kiinnittää kuitenkin “yleisen syrjimättömyysvaatimuksen ohella” huomiota siihen, että “ehdotettu sääntely saattaa yksittäistapauksissa johtaa sattumanvaraisesti esimerkiksi avioliiton ulkopuolella syntyneiden sisarusten väliseen erilaiseen kohteluun ainoastaan näiden syntymäajan perusteella.” Tästä syystä valiokunta päätyy kantaan, jonka mukaan ehdotettu sääntely ei “ole tältäkään kannalta ongelmatonta.”
Valiokunnan mielestä sääntelyä tuleekin muuttaa siten, että “ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia ei aseteta mainitun päivämäärän jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneisiin lapsiin nähden eri asemaan isyyden vahvistamisen perintöoikeudellisten oikeusvaikutusten osalta.” Valiokunta myös korostaa, että samaan asemaan asettaminen merkitsee tässä yhteydessä sitä, että molempiin ryhmiin tulee soveltaa samansisältöisiä säännöksiä ja tulkintaperiaatteita esimerkiksi perinnönjaon peräyttämisen edellytysten suhteen. Syrjimättömyysvaatimuksesta seuraa valiokunnan mielestä sekin, että ennen 1.10.1976 syntyneitä lapsia ei tule asettaa parempaan asemaan kuin tämän jälkeen syntyneitä lapsia.
Edellä esitetty merkitsee perustuslakivaliokunnan mielestä kokonaisuutena seuraavaa:
- perintösaanto vanhenee myös ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen osalta viimeistään kymmenen vuoden kuluttua perittävän kuoleman jälkeen
- lainsäätäjällä on harkintavaltansa puitteissa mahdollisuus rajoittaa lainsäädännön taannehtivia vaikutuksia perillisten omaisuuden suojan ja siihen liittyvän perusteltujen odotusten suojan sekä yleisen oikeusvarmuuden turvaamiseksi. Edellä mainitun kymmenen vuoden vanhentumisajan kohtuullinen lyhentäminen lain voimaantuloa edeltävältä ajalta on näin ollen hyväksyttävää. Lakivaliokunta voi siten harkita tätä perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan.
- Korkeimman oikeuden vuonna 2012 antaman ratkaisun KKO 2012:11 jälkeen on kuitenkin ollut perustuslakivaliokunnan mukaan tiedossa se, että ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi voi ainakin joissakin tapauksissa saada perintöoikeuden isyyden vahvistamisen seurauksena. Perustuslakivaliokunta katsookin, että ennakkopäätöksen antamisen ajankohta muodostaa tässä tapauksessa “ehdottoman rajan vanhentumissäännön lyhentämiselle”. Käytännössä tämä tarkoittaisi siis “siitä säätämistä, että lapsella ei olisi perintöoikeutta isänpuoleisen perittävän jälkeen, jos perittävä on kuollut ennen mainitun ratkaisun antamista.”
Perustuslakivaliokunnan lausunnossa annetaan siis jossain määrin mietintövaliokunnalle, lakivaliokunnalle, valtiosääntöoikeudellista liikkumavaraa. Samalla perustuslakivaliokunta kuitenkin opastaa lakivaliokuntaa lakiehdotuksen korjaamiseksi perustuslain kannalta oikealla tavalla: “Jos lakivaliokunta päätyy mainitulla tavalla lyhentämään vanhentumisaikaa lain voimaantuloa edeltävältä ajalta, sen voisi olla aiheellista arvioida myös mahdollisuutta lieventää vanhentumisajan ehdottomuutta kunkin tapauksen yksilöllisten olosuhteiden vuoksi. Tällaisia voisivat valiokunnan mielestä olla esimerkiksi vaatimus siitä, että avioliiton ulkopuolella eri aikoina syntyneitä sisaruksia kohdellaan yhdenvertaisesti sekä se, että lyhyempi vanhentumisaika ei koske tilanteita, joissa omaisuus on mennyt valtiolle.”
Perustuslakivaliokunta myös tuo selvästi esiin, että edellä esitetyn toteuttamisessa on kysymys joko-tai valinnasta: ehdotus voidaan saada perustuslain mukaiseksi joko poistamalla isyyslakiehdotuksen 67 § kokonaan tai muuttamalla sen 1 momentin säännöstä merkittävästi siten kuin valiokunnan lausunnossa esitetään.
Lopuksi lausunnossa todetaan, että “oikeusvarmuuden ja lainsäädännön vaikutusten ennustettavuuden kannalta perustelluinta olisi tässä yhteydessä säätää nykyistä täsmällisemmin perinnönjaon peräyttämisestä ja mahdollisesta palautusvastuusta.” Valiokunta pitää myös “mahdollisena, että tässä yhteydessä laissa pidetään ensisijaisena sitä, että isyys on pyrittävä vahvistamaan isän eläessä.”
Perustuslakivaliokunnan lausunnosta on pääosin hyvää sanottavana perustuslain ja kv. ihmisoikeussopimusten näkökulmasta. Se on yleisesti ottaen hyvin seikkaperäisesti argumentoitu ja kohdittain hyvin painava kannanotto yhdenvertaisuus- ja syrjintäkieltonormiston ydinalueelle olevista perustavanlaatuisista kysymyksistä.
Toisaalta lausuntoon sisältyy myös ilmiselviä kompromissin piirteitä. Lausunnon alkuosassa yhdenvertaisuusperiaatteelle ja syrjintäkiellolle annetaan hyvin vahva lainsäätäjää sitova merkitys, kun taas lausunnon loppuosa tuntuu yhä enemmän painottavan oikeusvarmuutta, perillisten omaisuudensuojaa ja lainsäätäjän harkintavaltaa. Hieman epäselväksi jää muun muassa, miksi juuri korkeimman oikeuden vuoden 2012 ratkaisu on se kiinnekohta, joka perustellusti asettaa ”ehdottoman rajan vanhentumissäännön lyhentämiselle”. Eikö aivan yhtä hyvin voisi väittää, että EIT:n vuonna 2010 antamat Grönmark v. Suomi ja Backlund v. Suomi -tuomiot tuottaisivat vähintäänkin yhtä perustellun kriteerin? Ei korkeimman oikeuden ennakkopäätös nimittäin tyhjästä syntynyt, vaan siinä nojaudutaan keskeisesti juuri isyyslain voimaanpanolakia koskeviin Suomea koskeviin langettaviin ratkaisuihin.
Tästä valiokunnan kompromissista johtuen isyyslain sopusointu Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa ei ole vielä(kään) kaikilta osin kirkossa kuulutettu, vaikka perustuslakivaliokunnan edellyttämät muutokset toteutettaisiinkin niissä raameissa, joita se lainsäätäjälle jättää. Voi hyvin olla, että isyyslaki tuottaa vielä jatkossakin kiperiä valituksia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.
Lopuksi voidaan kiinnittää huomiota siihen, että perustuslakivaliokunnan lausunto ei ole yksimielinen. Eriävässä mielipiteessä kaksi valiokunnan jäsentä, Elisabeth Nauclér (r) ja Kimmo Sasi (kok) katsovat, että enemmistö tulkitsee “perintöoikeutta koskevia siirtämäaikasäännöksiä sekä perustuslain että Euroopan ihmisoikeussopimuksen kannalta tavalla, jolle perustuslaista ja ihmisoikeussopimuksista ei löydy perusteita.” Eriävän mielipiteen mukaan “kansallisella lainsäätäjällä on oikeus asettaa perusteltuja suhteellisuusperiaatteen mukaisia siirtymäaikasäännöksiä. Isyyslakiehdotuksen 67 § ei ole ristiriidassa perustuslain kanssa.”
Tuomas Ojanen ja Juha Lavapuro
Perustuslakiblogi 
Perustuslakivaliokunnan lausunnossa jäi valitettavasti huomiotta, että myös valiokunnan luonnostelema ratkaisu vaatii siirtymäsäännöksiä, joihin liittyy perus- ja ihmisoikeuskysymyksiä. Kun uusi laki ulotetaan ennen sen voimaantuloa syntyneisiin kuolinpesiin, on otettava huomioon, että pesässä on voimassa olevan lain pohjalta voitu tehdä yhtä ja toista. Tarvitaan sääntelyä näiden toimenpiteiden pätevyydestä tai peräytymisestä tilanteessa, jossa uusi perillinen saapuu vaatimaan oikeuksiaan. Jos tekohetkellä päteviin oikeustoimiin kajotaan takautuvalla lainsäädännöllä, puututaan omaisuuden suojaan. Näin voidaan tietyissä rajoissa tehdä, mutta rajoitusedellytysten tulee olla käsillä ja sääntelyn tarkkarajaista.
Lakivaliokunta jää nyt ilman ohjausta painimaan näiden sangen monimutkaisten kysymysten kanssa. Aikaa on toisaalta vähän, koska mitä pitemmälle asia venyy, sitä suuremmiksi käytännön ongelmat kasvavat.