Transsukupuolisten sukupuolen juridista vahvistamista määrittävän translain 1 §:ssä säädetään, että täysikäinen henkilö vahvistetaan kuuluvaksi vastakkaiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietojärjestelmään alun perin merkitty, jos hän lääketieteellisen selvityksen nojalla pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen, elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa ja on steriloitu tai muusta syystä lisääntymiskyvytön.
Suomessa voimassa oleva translaki edellyttää näin sukupuolen juridisen vahvistamisen ehtona henkilön ehdotonta lisääntymiskyvyttömyyttä. Vaatimus johtaa käytännössä pakotettuun hormonihoitoon, joka on yksi ihmisarvoa alentavan epäinhimillisen kohtelun muoto. Lisääntymiskyvyttömyysvaatimus sisältää myös ajatuksen siitä, ettei transihmisen toivota saavan lapsia tai perhettä, mikä loukkaa niitä perhe-elämää ja syrjimättömyyttä koskevia ihmisoikeusvelvoitteita, joihin Suomi on sitoutunut.
Suomi saanut lukuisia huomautuksia
Suomi on saanut ihmisoikeussopimusten kansainvälisiltä valvontaelimiltä lukuisia huomautuksia, joissa nykyisen translain katsotaan rikkovan Suomea oikeudellisesti sitovia ihmisoikeusvelvoitteita. Ihmisoikeusnäkökohtiin viitaten lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistamista ovat vaatineet muun muassa YK:n kidutuksen vastainen erityisraportoija ja YK:n naisten syrjinnän poistamista käsittelevä komitea (CEDAW). Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Nils Muižnieks kehotti jo vuonna 2012 Suomea poistamaan translain epäkohdat. Suomi on viitannut huomautuksille toistuvasti ja systemaattisesti kintaalla. Translain lisääntymiskyvyttömyysvaatimus kuuluu joukkoon hyvin tiedostettuja suomalaisia ihmisoikeusongelmia, joiden korjaamiseen ei ole poliittista tahtoa.
Lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistaminen nousi kansainvälisillä areenoilla esiin jälleen tänä kesänä. Useat YK:n jäsenvaltiot kehottivat toukokuussa 2017 YK:n ihmisoikeusneuvoston yleismaailmallisessa määräaikaistarkastelussa (UPR) Suomea poistamaan sen. Elokuussa 2017 Suomen valtio antoi virallisen vastauksen määräaikaistarkastelussa saamiinsa suosituksiin ja ilmoitti merkitsevänsä lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistamista koskeneen suosituksen tietoonsa. Käytännössä Suomen valitsema diplomaattinen ilmaisu tarkoittaa, ettei Suomi hyväksy sille annettua suositusta eikä siis sitoudu toimimaan sen mukaisesti. Kansalaisjärjestöille suunnatussa keskustelutilaisuudessa elokuussa Suomen hallituksen edustajat perustelivat kantaa sillä, ettei lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistaminen sisälly pääministeri Sipilän hallituksen ohjelmaan. Tämä alleviivaa, kuinka ihmisoikeusongelman olemassaolo tiedostetaan, mutta poliittinen tahto sen korjaamiseen puuttuu.
Suomen hallitus on odotellut sitä vääjäämättömästi lähestyvää vihoviimeistä hetkeä, jona lisääntymiskyvyttömyysvaatimus on aivan pakko poistaa translaista. Se hetki on nyt. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö on kehittynyt sellaiseksi, että lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen voidaan katsoa rikkovan Euroopan ihmisoikeussopimusta. Vaikka YK:n kidutuksen vastaisen erityisraportoijan, CEDAW-komitean ja UPR-prosessin huomautuksiin Suomessa suhtaudutaankin vain olankohautuksilla, Euroopan ihmisoikeussopimusta tulkitsevan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössään tekemät linjaukset on täällä tavattu ottaa vakavasti.
EIT: lisääntymiskyvyttömyysvaatimus loukkaa ihmisoikeussopimusta
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi keväällä 2017 ratkaisussaan A.P., Garçon & Nicot vastaan Ranska transsukupuolisten pakkosterilisaation loukkaavan Euroopan ihmisoikeussopimuksen yksityisyydestä ja perhe-elämän suojasta säätävää 8 artiklaa. Tapauksen taustalla oli Ranskan lainsäädäntöön sisältynyt suhteellisen pakottava ja sittemmin jossakin määrin väljennetty transsukupuolisen sukupuolen vahvistamisen ehtona ollut lisääntymiskyvyttömyysvaatimus.
Arvioidessaan Ranskan lainsäädäntöön sisältynyttä lisääntymiskyvyttömyysvaatimusta, joka muistuttaa läheisesti Suomen translain sääntelyratkaisua, ihmisoikeustuomioistuin teki selvän pesäeron aiempiin ratkaisuihinsa. Verrattuna aiempiin ratkaisuihinsa V.C. vastaan Slovakia ja Y.Y. vastaan Turkki se totesi nyt aiempaa jyrkemmin, että pakkosterilisaation asettaminen sukupuolen vahvistamisen ehdottomaksi ehdoksi loukkaa ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa. Tuomioistuin irtaantui aiemmalta eurooppalaisen konsensuksen kehittymistä tarkkailleelta tulkintalinjaltaan ja korosti nyt jäsenvaltioiden oman harkintamarginaalin olevan tässä perustavanlaatuisessa ihmisoikeuskysymyksessä hyvin kapea. Näin tuomioistuin lähetti viestin niille pääosin itäisessä Euroopassa sijaitseville yli kahdellekymmenelle Euroopan neuvoston jäsenvaltiolle, joissa lisääntymiskyvyttömyysvaatimus on tällä hetkellä käytössä. Tuomioistuimen viestissä ei ole tulkinnanvaraa: jos jäsenvaltiot eivät muuta omaa ehdottomalle lisääntymiskyvyttömyysvaatimukselle rakentuvaa translainsäädäntöään, niidenkin voidaan katsoa rikkovan ihmisoikeussopimusta.
Huhtikuussa 2017 annettu Ihmisoikeustuomioistuimen A.P., Garçon & Nicot –ratkaisu tuli heinäkuussa lopulliseksi ja siten ihmisoikeussopimuksen jäsenvaltioita oikeudellisesti sitovaksi. Ratkaisu osoittaa, että Suomen nykyiseen translakiin sisältyvä ehdoton lisääntymiskyvyttömyysvaatimus rikkoo yksiselitteisesti Euroopan ihmisoikeussopimusta.
Translaissa olisi ihmisoikeusnäkökulmasta paljon muutakin korjattavaa kuin lisääntymiskyvyttömyysvaatimus, jotta laki olisi esimerkiksi Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen suositusten mukainen. Ihmisoikeusvelvoitteiden toteuttamisen näkökulmasta Suomen lainsäädännöstä olisi poistettava monia transsukupuolisia syrjiviä säännöksiä ja transihmisten oikeusasema olisi rakennettava ottaen lähtökohdaksi heidän itsemääräämisoikeutensa täysmääräinen kunnioittaminen. Näiltä osin A.P., Garçon & Nicot –ratkaisu jättää kuitenkin jäsenvaltioille edelleen laajan harkintamarginaalin, sillä tuomioistuin ei halunnut vielä tässä vaiheessa tönäistä transsukupuolisten ihmisoikeuksien turvaamisessa vastahankaisia jäsenmaita ottamaan niille poliittisesti mahdottoman isoa askelta.
Siinä missä A.P., Garçon & Nicot –ratkaisu näyttäytyy suomalaisesta näkökulmasta selvänä voittona transihmisten oikeuksien puolesta taistelleille, on ratkaisu meitä tällä saralla edistyneemmissä Euroopan neuvoston jäsenvaltioissa otettu vastaan jopa pienoisena pettymyksenä. Sen sijaan, että ihmisoikeustuomioistuin olisi selkeästi asettanut transihmisen itsemääräämisoikeuden oikeudellisen argumentaationsa kiintopisteeksi ja lähestynyt asiaa syrjinnänkiellon näkökulmasta, tuomioistuin tyytyi asettelemaan A.P., Garçon & Nicot –ratkaisussa sanansa sangen varovaisesti rajaten ratkaisun oikeudellisen merkityksen juuri lisääntymiskyvyttömyysvaatimukseen.
A.P., Garçon & Nicot –ratkaisussa ei oteta kantaa esimerkiksi niihin transsukupuolisten syrjintää koskeviin kysymyksiin, jotka olivat esillä tässäkin blogissa aiemmin käsitellyssä ihmisoikeustuomioistuimen Hämäläinen vastaan Suomi –ratkaisussa. Siinä ihmisoikeustuomioistuin katsoi äänestyksen jälkeen, ettei Suomi loukannut ihmisoikeussopimusta, kun avioliitossa olleelta ja sukupuoltaan miehestä naiseksi muuttaneelta henkilöltä evättiin oikeus saada muuttunutta sukupuolta vastaava henkilötunnus vahvistetuksi väestötietojärjestelmään. Vaikka Suomella ja muilla Euroopan neuvoston jäsenvaltioilla on ainakin toistaiseksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen näkökulmasta laaja harkintamarginaali Hämäläisen tapauksen kaltaisissa kysymyksissä, nyt A.P., Garçon & Nicot –ratkaisun jälkeen Suomella ja muilla jäsenvaltioilla on yksiselitteinen velvollisuus poistaa ehdoton lisääntymiskyvyttömyysvaatimus lainsäädännöstään.
Hallituksen esitys pöytälaatikossa
Noudattaakseen kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteitaan Suomen hallituksen tulisi ryhtyä välittömiin toimiin lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistamiseksi translaista. Koska sosiaali- ja terveysministeriön pöytälaatikossa on jo toista vuotta maannut huolella valmisteltu hallituksen esitys lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistamisesta ja eräistä muista nykyisen translain ihmisoikeusnäkökulmasta pahimpien ongelmien korjaamisesta, hallitus ei voi väittää lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistamisen vaativan aikaa vievää valmistelua. Asiaa koskeva hallituksen esitys voitaisiin teknisesti antaa lähes välittömästi.
Oikeudellisesti tarkasteltuna ei pitäisi olla oikeastaan mitään syytä sille, miksei yksiselitteisesti ihmisoikeusloukkaukseksi määrittyvää lisääntymiskyvyttömyysvaatimusta poistettaisi translaista jo kohta käynnistyvän eduskunnan syysistuntokauden aikana. Oikeudellisesti tarkasteltuna kysymyksessä ei ole poliittisen tahdonmuodostuksen asia, sillä ihmisoikeustuomioistuin on nyt todennut, että Euroopan neuvoston jäsenvaltioilla ei ole enää harkintamarginaalia tässä asiassa.
Pauli Rautiainen
oikeustieteen professori
Itä-Suomen yliopisto
Perustuslakiblogi 
Hei.
Hyvä teksti, mutta sivuhuomautuksena, että parempi olisi puhua sukupuolen korjaamisesta kuin muuttamisesta (tai vaihtamisesta). Yleensä henkilö näet kokee, että on aina ollut tiettyä sukupuolta ja haluaa prosessissa vain korjata kehonsa vastaamaan tätä asiantilaa.
Itse olen joskus kauan sitten oppinut että muutos sanaa käytetään kun puhutaan juridisesta sukupuolen muutoksesta, korjaus-termiä muissa tilanteissa. Voi olla että nykyisin ajatellaan eri tavalla.
Ministeriössä odottamassa oleva lakiesitys poistaisi steriiliyspakon, mutta siitä puuttuu aito itsemäärittelyoikeus, mikä on mukana esimerkiksi Tanskan lainsäädännössä ja jota kohti ollaan menossa myös muissa Pohjoismaissa.
Näin on. Ministeriössä odottamassa olevassa lakiesityksessä otettaisiin tosiaan vain se pieni askel, jonka ottamiseen A.P., Garçon & Nicot –ratkaisun jälkeen Suomella ja muilla jäsenvaltioilla on yksiselitteinen oikeudellinen velvollisuus välittömästi. Translaissa on sen lisäksi toki transihmisten ihmisoikeuksien turvaamisen näkökulmasta paljon muutakin korjattavaa.
”Lisääntymiskyvyttömyysvaatimus sisältää myös ajatuksen siitä, ettei transihmisen toivota saavan lapsia tai perhettä…”
Tarkalleen ottaen tuohon vaatimukseen sisältyvä ajatus löytyy Translain esitöistä (HE 56/2001 vp), jossa tätä hedelmättömyysvaatimusta perustellaan sivulla 13 näin:
”Edellytyksenä olisi myös lääketieteellinen
selvitys lisääntymiskyvyttömyydestä, koska
muussa tapauksessa saattaisi syntyä tilanteita,
joissa henkilö, jonka sukupuoli on vahvistettu
naiseksi, siittäisi lapsen tai henkilö,
jonka sukupuoli on vahvistettu mieheksi, tulisi
raskaaksi. Lääketieteellisen selvityksen
sisällöstä annettaisiin erikseen sosiaali- ja
terveysministeriön asetus. ”
Click to access he_56+2001.pdf
Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ei siis kumpua mistään eugeniikasta, tai ylipäätään mistään muistakaan asiattomista motiiveista tai ismeistä. Vaan siitä, että mies äitinä, tai nainen isänä, tuntui mahdottomalta asialta – eikä transhenkilöidenkään haluttu kykenevän moisiin mahdottomuuksiin.. Mikä kieltämättä kuulostaa tämän päivän maailmassa melko erikoiselta, mutta tuolloin miltei pari vuosikymmentä sitten me ihmiset ajattelimme eri tavalla. Ajatusmaailmat ovat onneksi muuttuneet parempaan suuntaan, mistä on osoituksena tuo A.P., Garçon & Nicot -tapaus.
Muistelen jostain lukeneeni, että tämä nykypäivälle vieras lisääntymiskykyyn liittyvä vaatimus saattoi olla hallitukselta myös taktinen veto: sillä nimittäin saatettiin mahdollistaa lain läpimeno sen aikaisessa asenneilmapiirissä – tarkemmin silloisessa eduskunnassa. Ja koska käytännössä transsukupuoliset oikeasti haluavat transhoitoja, täysin tietoisina niiden vääjäämättä aiheuttamasta hedelmättömyydestä, niin kyseinen lakikirjaus on heille tavallaan yhdentekevä: hoitojen jälkeen he eivät tule saamaan lapsia, oli se vaatimus kirjattu lakiin tai ei.
Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ei tietenkään ole tätä päivää, ei vaikka transhoitojen sivuvaikutuksena syntyvää hedelmättömyyttä ei nykyinen lääketiede välttämään. Mitä itse ymmärsin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen perusteluista A.P., Garçon & Nicot -tapauksessa, niin kysymys on täysin periaatteellinen: moista vaatimusta ei voida sallia edes silloin, kun vaatimuksen täyttymiseltä ei voi välttyä. Mitä ilmeisimmin EIT on halunnut pitää suitset tiukalla asiassa. Ei sinänsä eri maissa voimassa olevia lakipykäliä ajatellen, vaan tulevaisuutta ajatellen. Jos hedelmättömyysvaatimus hyväksyttäisiin tässä asiassa, niin missä asiassa sitä seuraavaksi vaadittaisiin hyväksyttäväksi! Hyvä päätös siis.
Samassa päätöksessä katsottiin, että vaatimus pakollisista transtutkimuksista EI ole väärin. On perusteltua varmistua henkilön diagnoosista ennen tälle annettavia peruuttamattomia hoitoja. Tämä lienee täysin ymmärrettävää.
Vaikka jotkin tahot ovatkin nostaneet tämän vaatimuksen lisääntymiskyvyttömyydestä julkisuuteen, joskus jopa raflaavin ja voimakkaasti tunteisiin vetoavin tavoin, niin vaatimuksen haitta ei ole transsukupuolisille itselleen yhtään mitään muuta kuin periaatteellinen. Ne hoidot sukupuolen korjaamiseksi kun nyt vaan vievät lisääntymiskyvyn, viimeistään sukuelinkirurgian myötä. Toivoa toki sopii, että tulevaisuudessa lääketiede kykenee myös korjaamaan lisääntymiskyvyn korjatun sukupuolen lisääntymiskyvyn mukaiseksi.
Entä ne henkilöt, jotka eivät halua edes hormonihoitoja? Ihan asiallinen kysymys, ja asiallinen kysymys on myöskin se, että ovatko he transsukupuolisia? Transsukupuolisuuteen kun liittyy hyvin keskeisenä kehodysforia, tarkemmin sukupuolidysforia; nämä vastenmielisyyden tunteet omaa fyysistä kehoa kohtaan ovat transsukupuolisilla niin voimakkaita, että ne ovat ajaneet ihmisiä itsemurhiin. Transhoidot nimenomaisesti muuttavat fyysistä kehoa: hormonit vaikutteen mm äänen korkeuteen, karvoituksen kasvuun, rasvan jakautumiseen kehossa – ja kirurgia muokkaa tervettä kudosta toivotun sukupuolen mukaiseksi. Ja näitä muutoksia aito transsukupuolinen nimenomaan haluaa, ne ovat heille käytännössä ainoa pakotie pois siitä oman kehon vankilasta, kuten moni transsukupuolinen on kokemustaan elää eri sukupolen kehossa kuin mitä itse kokee olevansa. Siis itsemurhan lisäksi.
Haluttomuus transhoitoihin siis indikoi jotain muuta kuin transsukupuolisuutta. Henkilön, jolla ei ole ristiriitaa oman sukupuolikokemuksensa ja kehonsa ulkoisten sukupuoliominaisuuksien välillä, halu vaihtaa juridista sukupuolta kumpuaa siis muista lähtökohdista kuin transsukupuolisuudesta. Koska translaki nykypäivään sopimattomine hedelmättömyysvaatimuksineen säätelee lähinnä juridisen sukupuolen vahvistamista, niin muuhun kuin binääriseen mies-nais sukupuolijakoon itsensä kokevat tavallaan eivät ole sen lain sääntelyn piirissä. Kuten eivät myöskään erilaiset seksuaalisuuntauksetkaan. Erilaisten sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksissa toki voi olla paljonkin parantamisen varaan, mutta transsukupuolisiin lain kohdistama vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ei siis koske heitä. Se koskee vain transsukupuolisia.
Lain kirjaus lisääntymiskyvyttömyydestä tavallaan tosiasiallisesti – siis muutenkin kuin sinänsä tärkeällä periaatteellisella tasolla – voi loukata vain niitä transsukupuolisten ihmisoikeuksia, joille ei lääketieteellisistä syistä voi antaa edes hormonihoitoja. Aito transsukupuolinen kun nimenomaan haluaa niitä hoitoja, ja haluttomuus mihinkään hoitohin kertoo jostain muusta kuin transsukupuolisuudesta. Tämä lääketieteellinen este hormonihoidoille lienee kuitenkin hyvin pitkälle puhtaasti teoreettinen: meidän kehossamme kun on jo niitä hoidossa annettavia hormoneita: kaikilla miehillä on luonnollista estrogeenituotantoa ja kaikilla naisilla luonnollista testoteronituotantoa. Teoreettisesti ajatellen voi tietenkin olla jokin lääketieteellinen tila, joka estäisi näiden jo kehossa olevien luonnollisten hormoonien lääkinnällisen käytön, mutta sellaista ei liene kuitenkaan olemassa. Mutta koska voi olla olemassa, niin tällaisen henkilön hoidossa ja oikeuksien takaamisessa on jo sen kertaluokan haasteita, että lain hedelmättömyysvaatimuksen ihmisoikeusloukkaus typistyy teoreettiseksi pohdinnaksi. Nimittäin kuinka hoidat ihmistä, jolle ei voi antaa tämän tarvitsemaa hoitoa? Kuinka tehdä naisesta mies – tai miehestä nainen – kun henkilölle ei voi antaa edes niitä vähäisiä hoitoja, joilla sukupuolenkorjaus tämän päivän lääketieteessä on mahdollista? Ilmeisesti ei mitenkään, joten voidaan hoitaa vain oireita – ja kun henkilön sukupuolta ei ole korjattu, niin ei oikein olla edes Translain sääntelyn piirissä.
Vastaavasti pakottavakin tarve muokata omaa kehoa vastakkaisen sukupolen mukaiseksi voi johtua muustakin kuin transsukupuolisuudesta. Keho- ja sukupuolidysforia on toki transsukupuolisuudessa keskeisin piirre, mutta voivat johtua muustakin kuin transsukupuolisuudesta. Kysymys voi olla esim psykoosista tai vaikkapa dissoatiivisesta identiteettihäiriöstä – tai jostain muusta psyykkisestä tilasta. Koska peruuttamattomien hoitojen antaminen heille, joille niistä ei ole tosiasiallista hyötyä (vaikka vahvasti itse uskoisivat niin) on eettisesti väärin, ja hyvin todennäköisesti tuottaa lisää ongelmia. Nimittäin jos et ole transsukupuolinen ennen transhoitoja, niin niiden jälkeen olet! Nämäkään henkilöt eivät ole siis Translain piirissä, heidän tarvitsemansa apu on jotain muuta kuin sukupuolen korjaushoito.
On myös huomattava, että sinänsä tarpeelliset keskustelut esim sukupuolten lukumäärästä, erilaisista sukupuoli- ja seksuaali-identiteeteistä ja -vähemmistöistä, heidän oikeuksiensa turvaamisesta ja muista vastaavista asioista eivät liity Translain sääntelyyn transsukupuolisten lisääntymiskyvystä.
Mutta koska Translain kyseinen kirjaus on yksiselitteisesti ihmisoikeussopimuksen vastainen – vaikkakin vain periaatteellisella tasolla – se tulisi korjata. Koska sen käytännössä voi rikkoa vain teoreettisesti kenenkään ihmisoikeuksia, niin mitään erityistä syytä kiirehtiä ei asiassa liene. Korjattakoon vaikka siinä vaiheessa, kun lakia päivitetään aikanaan muutenkin. Todennäköisesti nimittäin päivitetään, koska ajan myötä maailma muuttuu ja sitä myötä kaikkiin lakeihin alkaa tulemaan muutospaineita.
”Ja koska käytännössä transsukupuoliset oikeasti haluavat transhoitoja, täysin tietoisina niiden vääjäämättä aiheuttamasta hedelmättömyydestä, niin kyseinen lakikirjaus on heille tavallaan yhdentekevä: hoitojen jälkeen he eivät tule saamaan lapsia, oli se vaatimus kirjattu lakiin tai ei.”
Kaikki transsukupuoliset eivät halua transhoitoja. Toistan: kaikki transsukupuoliset eivät halua transhoitoja. Ainakaan niitä, jotka aiheuttavat lisääntymiskyvyttömyyden. Väität, etteivät he silloin ole ”aitoja” transsukupuolisia, koska ”nämä vastenmielisyyden tunteet omaa fyysistä kehoa kohtaan ovat transsukupuolisilla niin voimakkaita, että ne ovat ajaneet ihmisiä itsemurhiin” ja ”Haluttomuus transhoitoihin siis indikoi jotain muuta kuin transsukupuolisuutta”. Sukupuolidysforiaa on monenasteista. Joidenkin dysforiaa voi helpottaa jo se, että he saavat juridisen sukupuolensa vahvistettua vastaamaan sosiaalista sukupuoltaan. Osa voi haluta aataminomenan tai rintojen poiston ja kokea, että heidän anatominen sukupuolensa on tämän jälkeen riittävästi linjassa sosiaalisen sukupuolen kanssa, että sen kanssa voi elää. Näihin leikkauksiin ei tietystikään liity sterilointi millään lailla.
Osa voi kieltäytyä steriloivasta hoidosta siksi, että he haluavat saada lapsia, luonnollisin keinoin. Tällöin halu saada lapsia on voimakkaampi kuin sukupuolidysforiasta johtuva toive saada anatominen sukupuoli vastaamaan sosiaalista sukupuolta. Transsukupuoliset oppivat elämään kehonsa kanssa, vaikka kokisivat sen epämiellyttäväksi – he ovat silti ”aitoja” transsukupuolisia (monet muutkin ihmiset kokevat oman kehonsa epämiellyttäväksi muista syistä mutteivät hakeudu hoitoon, eikä se tarkoita, ettei heidän dysforiansa ole todellista). Joillekin hoitojen riskit vaikuttavat liian suurilta hyötyihin verrattuna. Voi jopa olla, että jollakin vakaumus estää steriloivan tai kehoa muuttavan hoidon. Sama vakaumus ei välttämättä kohdistu muutoksiin, jotka eivät käy kehoon, kuten vaatetuksen vaihtamiseen tai juridisen sukupuolen vahvistamiseen. Kaikista näistä syistä juridisen sukupuolen vahvistamisen mahdollisuuden varaaminen vain transsukupuolisille, jotka ovat saaneet sterilisoivaa hoitoa, ei ole perusteltua. Kyse ei ole vain periaatteellisesta tai teoreettisesta lähestymistavasta vaan siitä, että on olemassa transsukupuolisia ihmisiä – ”aitoja” sellaisia – jotka eivät halua sterilisoivaa hoitoa.
”Tämä lääketieteellinen este hormonihoidoille lienee kuitenkin hyvin pitkälle puhtaasti teoreettinen: meidän kehossamme kun on jo niitä hoidossa annettavia hormoneita: kaikilla miehillä on luonnollista estrogeenituotantoa ja kaikilla naisilla luonnollista testoteronituotantoa. Teoreettisesti ajatellen voi tietenkin olla jokin lääketieteellinen tila, joka estäisi näiden jo kehossa olevien luonnollisten hormoonien lääkinnällisen käytön, mutta sellaista ei liene kuitenkaan olemassa.”
Tällaisia lääketieteellisiä tiloja on olemassa. Hormonihoito on rankka hoito, vaikka kehossamme luontaisesti onkin kyseisiä hormoneja. Joillakin transsukupuolisilla jo korkea ikä voi estää hoidon antamisen. Hoidoista aiheutuu myös sivuvaikutuksia, joita kaikki eivät ole valmiit sietämään. Jos henkilöllä on esimerkiksi mielenterveyshäiriöitä, jotka eivät liity hänen sukupuolikokemukseensa, hormonihoito voi pahentaa näitä.
Summaten voisi sanoa, että on olennaista ymmärtää transsukupuolisuuden kokemuksen moninaisuus.
”Samassa päätöksessä katsottiin, että vaatimus pakollisista transtutkimuksista EI ole väärin. On perusteltua varmistua henkilön diagnoosista ennen tälle annettavia peruuttamattomia hoitoja. Tämä lienee täysin ymmärrettävää.”
EIT:n päätöksessä oli kyse siitä, voidaanko tällaista diagnoosia edellyttää ennen juridisen sukupuolen vahvistamista (EI ennen peruuttamattomien hoitojen antamista). Juridisen sukupuolen vahvistaminen, kun sillä ymmärretään vain itse merkinnän muuttaminen ilman siihen liitettyjä ehtoja, on helposti peruutettavissa, joten prosessin peruuttamattomuudella (tai ylipäätään rankkuudella) ei voi perustella diagnoosivaatimusta.
Jos tarkkoja ollaan, ”transtutkimukset” ja (mielenterveydellinen) diagnoosi olivat kaksi eri kysymystä. Ranskan tuomioistuimen määrämän lääketieteellisen tutkimuksen oli tarkoitus varmistaa paitsi A.P.:n diagnoosi (mielenterveydellisesti) myös ”ulkomuodon peruuttamaton muutos” eli lisääntymiskyvyttömyys ja muut ulkoiset muutokset. A.P. väitti (tässä onnistumatta), että tutkimus merkitsee potentiaalisesti epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua, koska se loukkaa hänen oikeuttaan fyysiseen koskemattomuuteen. Tämä oli mielenterveysdiagnoosista erillinen kysymys. Diagnoosin hyväksyttävyyttä EIT perusteli sillä, että sillä suojattiin henkilöä siltä, ettei hän väärin perustein lähde juridiseen sukupuolen vahvistamisprosessiin. Mitä haittaa tästä olisi, kun juridinen sukupuoli voitaisiin helposti muuttaa (käytän verbiä tässä tietoisesti) takaisin (viittaan taas käytännön helppouteen, en juridiseen helppouteen), sitä EIT ei meille kertonut. EIT:n ratkaisu ei tosin perustunut pelkästään henkilön itsensä suojaamiseen vaan myös valtion intressiin säilyttää henkilöllisyyden luotettavuus ja yhdenmukaisuus sekä juridinen varmuus. EIT ei avannut näiden intressien sisältöä tarkemmin: ehkä kyse on valtion intressistä pystyä tunnistamaan ihmisiä. Toisaalta esim. etunimen muuttaminen oli mahdollista ilman sukupuolen vahvistamista (A.P.:n etunimet muutettiin) ja naimisiin voidaan mennä tai erotakin voidaan eikä plastiikkakirurgiaa tai hiusten leikkausta tai kasvattamistakaan ole kielletty, joten sukupuolen asettaminen täysin eri asemaan tuntuu aikalailla hullulta. EIT:n perustelu on siis tältä(kin) osin altis kritiikille.
Kaikki eivät halua lisääntyä ja heidät on unohdettu.
Suomessa tarvittaisiin enemmän itsemääräämisoikeutta sterilointiin.
Sen saamista pitää odottaa kolmekymppiseksi asti, ellei ole kolmea lasta tai terveyssyitä.
Ikäraja pitäisi laskea 25 vuoteen kuten muissakin Pohjoismaissa, eli Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Poliitikot eivät edes keskustele tästä itsemääräämisoikeuden laajentamistarpeesta.
Pakkosterilisaatiota ei ole suoritettu transihmisille eikä sterilisaatiota ole haettu transsukupuolisuuden perusteella.
THL:n rekisteriin ei ole raportoitu yhtään sterilisaatiota transsukupuolisuuden perusteella koko lain voimassaoloaikana 2003 alkaen.
https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/seksuaali-ja-lisaantymisterveys/steriloinnit
Lisääntymiskyvyttömyys on saatu muulla tavalla, kuten itse halutut hormonilääkkeet, tai muut lisääntymiselinten leikkaukset.
Ketään ei pakoteta hormonihoitoihin ja leikkauksiin.
Laki ei edellytä sukupuolen vahvistamiseen hormonien käyttöä eikä leikkauksia, vaan transsukupuolisuusdiagnoosin ja koetun sukupuolen mukaisessa roolissa elämisen, ja hedelmättömyystodistuksen.
Mutta kukaan ei ole hakenut sterilointia transsukupuolisuuden perusteella saadakseen hedelmättömyystodistuksen.
Transklinikan mukaan kierukan käyttö hyväksytään hedelmättömyystodistuksen perusteeksi.
Jos haluaa lapsia, voi lopettaa hormonien käytön ja kokeilla palautuuko hedelmällisyys.
Nykyään voi tallentaa sukusoluja tulevaisuuden varalle.
Pauli Rautiaisen väitteet eivät ole totta.
”Suomessa voimassa oleva translaki edellyttää näin sukupuolen juridisen vahvistamisen ehtona henkilön ehdotonta lisääntymiskyvyttömyyttä.”
-Ei vaadita ehdotonta lisääntymiskyvyttömyyttä.
”Sukupuolen lääketieteelliseen korjaukseen kuuluvan hormonihoidon sivuvaikutuksena aiheutuvan hedelmättömyyden on Suomessa vakiintuneesti tulkittu täyttävän translaissa säädetyn lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen siitäkin huolimatta, että hormonihoidon vaikutukset ovat yleensä palautuvia. Translaissa ei nimenomaisesti säädetä, että lisääntymiskyvyttömyyden tulisi olla pysyvää. Sukupuolen korjaus sukuelinkirurgisin hoidoin puolestaan johtaa pysyvään lisääntymiskyvyttömyyteen.”
Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2015:23, SUKUPUOLEN OIKEUDELLISEN VAHVISTAMISEN EDELLYTYKSET, Työryhmän loppuraportti Helsinki 2015, https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74461/URN_ISBN_978-952-00-3584-6.pdf?sequence=1
Hormonihoidon aiheuttamaa hedelmättömyyttä on vaikea tarkistaa. Kaikki vuoden hormoneita käyttäneet saavat lisääntymiskyvyttömyystodistuksen.
”Vaatimus johtaa käytännössä pakotettuun hormonihoitoon, joka on yksi ihmisarvoa alentavan epäinhimillisen kohtelun muoto.”
-Ketään ei pakoteta hormonihoitoihin ja leikkauksiin.
Mutta kukaan ei ole hakenut sterilointia transsukupuolisuuden perusteella saadakseen hedelmättömyystodistuksen.
Pakkosterilisaatiota ei ole ja lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksella on enemmän periaatteellinen kuin käytännön merkitys.
Suomessa on henkilöitä, jotka
– eivät kokeneet tarvitsevansa tai haluavansa hormonihoitoa, mutta suostuivat siihen, koska halusivat vahvistuttaa sukupuolensa ja tarvitsivat todistuksen lisääntymiskyvyttömyydestä (ja halusivat sterilointia vielä vähemmän kuin hormonihoitoa), tai
– eivät ole saaneet sukupuoltaan vahvistettua, koska eivät ole suostuneet hormonihoitoon, leikkaukseen tai sterilointiin.
Heille kysymys lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksesta on erittäin konkreettinen.
Heille esitetään mahdoton valinta: voit joko säilyttää lisääntymiskykysi tai vahvistuttaa sukupuolesi, mutta et molempia. Jos tietäisit haluavasi tulevaisuudessa lapsia, riskeeraisitko lisääntymiskykysi hormonihoidolla, jonka jälkeen lisääntymiskyky ei välttämättä palaudu? Kyse ei ole todellisesta valintatilanteesta, vaan catch-22:sta. Ks. tarkemmin https://helda.helsinki.fi/handle/10138/235876.
Rautiainen ei muuten kertaakaan käytä sanaa ’pakkosterilointi’ puhuessaan Suomen tilanteesta, se oli sinun lisäyksesi.
”– eivät kokeneet tarvitsevansa tai haluavansa hormonihoitoa, mutta suostuivat siihen, koska halusivat vahvistuttaa sukupuolensa ja tarvitsivat todistuksen lisääntymiskyvyttömyydestä (ja halusivat sterilointia vielä vähemmän kuin hormonihoitoa),”
-Kaikki he valitsivat siis ennemmin mieleen vaikuttavan ja kehoa muuttavan hormonihoidon kuin helpon sterilisaatioleikkauksen tai transmiehen kohdalla kierukan. Onkohan syynä kuitenkin halu muuttaa kehoa.
”– eivät ole saaneet sukupuoltaan vahvistettua, koska eivät ole suostuneet hormonihoitoon, leikkaukseen tai sterilointiin.”
-Hyvä, jos pystyy kestämään kehonsa ja sukupuolensa vaikka vastahakoisesti, eikä tarvitse transhoitoja.
”Heille esitetään mahdoton valinta: voit joko säilyttää lisääntymiskykysi tai vahvistuttaa sukupuolesi, mutta et molempia.”
-Valintatilanne, mutta ei mahdoton. Jos aloittaa hormonit, ne ehkäisevät. Jos haluaa lapsia, ne pitää hankkia ennen hormoneja.
Jos tarve sukupuolen vahvistamiseen on pakottava, kannattaa lopettaa hormonit heti vuoden käytön jälkeen, kun on saanut uuden henkilötunnuksen. Pitkä hormonien käyttö lisää pysyvän vaikutuksen riskiä.
Lisääntymiskyvyttömyysvaatimus pitäisi poistaa translaista, koska siitä valitetaan ihmisoikeusasioissa.
Käytännössä vain harva transihminen saisi lapsia, koska useimmiten halutaan hormoneja.
Oman kehon vastentahtoinen sietäminen lienee hyvä asia vain niiden kannalta, jotka eivät joudu sietämään kehoaan vastentahtoisesti. Olennaista tässä keskustelussa on ymmärtää, että valintatilanne, josta puhuin, ja sietämistilanne, jonka mainitsit, ovat täysin ihmisen luomia tilanteita, jotka voidaan lakimuutoksella poistaa. Tärkein syy lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistamiseen on se, että vaatimus vaarantaa transihmisten terveyttä (mielenterveyttä ja kehollista terveyttä) ja heikentää heidän elämänlaatuaan. Sen takia kyseessä on ihmisoikeusloukkaus.
Ihmisoikeusloukkaus on vain periaatteellinen, koska transihmisen kehodysforian hoito hormoneilla aiheuttaa joka tapauksessa lisääntymiskyvyttömyyden, joka voi palautua lopettamalla hormonit.
Jos ei siedä kehoaan ja valitsee hormonit, ei pysty lisääntymään niiden vuoksi.
Yleensä hormonihoitoa ja leikkauksia perustellaan mielenterveydellä, jos kokee kehonsa vääräksi ja mieli rasittuu siitä.
Vaikka lisääntymiskyvyttömyysvaatimusta pidetään ihmisoikeusloukkauksena, sillä ei ole todellisuudessa vaikutusta, jos haluaa hormonihoitoa.
Se on translaissa turha kohta.